1. Kolme kertaa päivässä
2. Serkut rakastaa paremmin
3. Puhalla tai halkean
4. Odotan viimeistä hidasta
5. Numerot on meidän puolella
6. Intiaanidisko
7. Ratsasta mun ponilla
8. ???
9. Pong a long
10. Näen tanssivan sun uudestaan
TV-resistorin kauan ja hartaudella odotettu liveheitto sisälsi teoriassa kaiken mitä pitääkin, mutta Ykän ja nimikirjoituksensa hihityksen kera muotoilleen Bääbsin lauluosuudet hautautuivat hikisen teiniputkiravintolan seiniin ja looseihin. Entä missä on ystävämme Syna? Centrumin kaltainen tunnelmointi ei olisi tyyliltään edes istunut UM-festivaalin tunkujatkoille. Silti toivomme miksaajan tulevaisuudessa suovan yleisölle muutakin kuin yhdistetyn rumpu- ja bassosinfonian.
Vanhat keikkaniksit pääsivät kunniaan ja muun muassa serkut & illan viimeisen odottelu oli nostettu tempotaivaaseen kiusallisten hitaiden välttämiseksi. Kokemus oli toisaalta tyrmistyttävä, toisaalta miljööseen soveltuva. Puhalla tai halkean sai tähän tarkoitukseen seurakseen energisoivan säksätyskompin. Viimeistään Numerojen paikkeilla Päivi hukkui kokonaan, mutta muistamme hänen sävykästä ääntään haikeudella ja kunnioitus sydämissämme. Vain harva tässä maailmassa löytää paikan eturivistä.
Intiaanidisko kuorittiin teltastaan pienellä haudonnalla. Jotain olennaista jäi silti kadoksiin. Epäindiemäinen mutta tehokas Ratsasta mun ponilla oli ennallaan kuin tuore luomumuna.
Taltioijan Odotan viimeistä hidasta -performanssin kohdalla kehittelemä onttoriimi "Tempo yllä edelleen, ei rinnastu Citroen" herätti muutama päivä keikan jälkeen hämmästystä jopa kirjoittajassa itsessään, mutta loppujen lopuksi kyseessä olikin vain viittaus levyn versioihin ja eritoten kyseisten plättien kuunteluun firman pakettiauton cd-soittimesta (kiitos, 80 tunnin putki TV-resistoria tien päällä ilahduttaa kenen tahansa sydäntä).
Allekirjoittaneen häpeäksi on todettava, että hänen lähipiiristään ei löydy sen paremmin keikan 8. välikappaleen kuin päätöspalankaan tunnistanutta. Jälkimmäinen on ehtaa 80-lukua, mutta nimimuistiltaan ihminen on vain niin nuori kuin ei koskaan ole tuntenut olevansa.
Riston täyden keikkasetin listaamista ei uuden levyn odotuksessa edes yritetty, mutta jotain säilyi silti muistoksi myös jälkipolville. Yhtye oli jälleen kaunistunut entisestään. Ruhtinaallisen aikaisin (klo 23.40) vauhtiin päässeen kakkososuuden alkupuolella nautittiin muun muassa jo tutuiksi tulleet Levy-yhtiön jätkät sekä tietenkin Nina, olen palasina. Rummuissa heilui vaihteeksi Ville Leinonen. Studioon verrattuna ensimmäinen vartti vietettiin vahvasti jazztunnelmissa.
Jatkoakin seurasi: Kultainen sade, jonkinlaista Velvet Undergroundin suuntaan viittaavaa ulosantia, Unessa mies valveilla nainen ja Rakkaani, mennään Aasiaan. Uuden levyn annista testattiin etukäteen hitunen diskopalloa, ja perinteisistä lohkaisuista annos rakkautta Annukan kaa. Encoret menivät tykkänään ohi aistien, mutta tästä ei pidä syyttämän kenenkään aivotoimintaa, vaan pikemminkin lämpötilan ja ahtauden tuottamia not ahaa -elämyksiä.
Kaikki oikeudet äärimmäisiin virheisiin pidätetään ja niitä on tunnetusti paljon. Mitään erityistä ei keikkojen aikana nautittu ja sen ainoan viskinkin joku töytäisi pöydältä alas. Mutta sellaista se on, kun on liian kuuma, liian ahdasta epäsosiaaliseen tiedekuntaan ja kaupan päälle vielä hartiatkin jumissa, a.k.a. vapinaa myös muina kuin maanantai-aamuina.
And now something completely different: top hit links
No comments:
Post a Comment