Wednesday, August 23, 2006

Absoluuttinen Nollapiste 8.9.2001, Imatra

Perhelehden toimittajanakin tunnistettu henkilö seikkaili puoliskoineen halki ihanaisen sateen ja syyspimeyden nähdäkseen ja kuullakseen lempiyhtyeensä esiintyvän imatralaisessa nuorisobaarissa. Kokemus oli järjestyksessään neljäs sitten henkilökohtaisen valaistumisen syksyllä 1999.

Ensimmäinen positiivinen yllätys oli pääsyliputon sisäänpääsy. Paikan henki oli ajoittain lattea, mutta tilat viihtyisät ja ominaisuuksiltaan kuin luodut hyvälle sisäpiirimusiikille. Ennen yhtätoista oli paikallinen väestö jo kohtuullisissa määrin täyttänyt ravintolan tilat. Olemukseltaan he tosin olivat, etenkin naispuolisten enemmistö, hyvin kaukana siitä ihmislajista, joka arvostaa Absoluuttisen Nollapisteen musiikkia. Toki paikalle oli tullut myös AN-keikkojen vakiokalusto eli kauniisti pukeutuneita jälkihippejä sekä se lavan vieressä koko keikan ajan seissyt vakavahenkinen nuorimies.

Yhtye aloitti aikaisin, jo minuutti tai pari puoli kahdentoista jälkeen. Allekirjoittanut oli paikan katastrofaalisen tarjoilijahenkilöstön takia juuttunut tiskille ostamaan vettä ja olutta ja oli saada herneitä nenäänsä Kalkin sammutuksen kauniiden sävelien lipuessa kuulumattomiin henkilökunnan vielä pohtiessa asiakaspalvelun alkeiskurssilla saatua monimutkaista opetusta.

Kun hypnoottisesti rullaava Saatteeksi pyörähti soimaan, oli kärsimätön toimittaja vihdoin matkalla kohti lavan edustaa. Otsalan basso vangitsi kuulijansa ensi sävelistä lähtien ja Liimatta näytti tapansa mukaan varhaiskypsältä teinipojalta, joka uskoo siihen, mitä sanoo.

Aivan kuten kaksi vuotta sitten saatiin otteita tulevalta Olos -albumilta, kuultiin nyt peräti viiden kappaleen verran ensi keväänä ilmestyvän levyn antia. Yksi mielenkiintoinen lohkaisu on epäilemättä Irene-sammakko, jota muurahaiset lähestyvät, tai toisinpäin. (Ja sitten Jälkihuomautus: kyseessä ei todellakaan ollut sammakko, vaan kaktus...) Tätä ei voi varmuudella allekirjoittaa, koska monet erilaiset taustatekijät häiritsivät keskittymistä lyriikkaan ja yleensäkin laskutoimitusta. Näistä ei vähiten vaikuttanut se, että koko ravintolassa oli tasan kaksi naisten wc-koppia, joista molemmista loppui paperi jo illan varhaisina tunteina.

Esikoisalbumilta Neulainen Jerkunen kuultiin tuttu keikkasuosikki Rarmos Ybrehtar. Kyseisen nekrofilian ja kypsän rakkauden aikana allekirjoittanut piti mukanalaulutauon havaitakseen, että edellämainittu helpotushuone oli tukossa, koska sinne oli ahtautunut noin 18 paikallista teini-inkeriä. Ne vääräuskoiset elävän musiikin viholliset!

Myös Muovi antaa periksi -levyn anti oli varsin odotettu: alussa esitetyn Saatteeksi ohessa kuultiin Suojasivu ja ensimmäisenä encorena Sivulla jatkuu, tuo AN-basismin jumalainen ilmentymä. Kappaleen aikana nähtiin mielenkiintoinen koreografia: Eskelisen ja Liimatan pylly-vasten-pyllyä pump-pump -tyylinen välimarssi. Jonkinasteinen yllätys oli niin ikään se, että toiseksi encoreksi oli päätynyt 1900-luvun heleys, tai sitten ei.

Yhtä varma livelohkaisu kuin Rarmos Ybrehtar oli Simpukka-amppelin kakkosraita Ajoratamaalaus. Lääkkölän kitara jaksaa aina ilahduttaa väsyneenkin mielen. Ajoratamaalauksen ohessa AN esitti odotetun kappaleen Silti - majakka huitoo vieläkin yksin ilman käsiä - sekä aina yhtä kauniin Eläimen varmuuden. Huikeimmalta albumiltaan, Suljetulta, yhtye soitti totutusti hittinsä Kupit on kuin olisi häät (varoitukseksi niille escort-kaupunkirallin harrastajille: itseään vanhemman autossa nauraneet jo äitejä) ja uskollisten kuulijoiden iloksi myös verevärytmisen Sukututkimus lannistaa. Enempää ei enää kaivattu, sillä se olisi merkinnyt pyhän teeman rikkoutumista. Mutta palataan asiaan Tavastialla 1.11. taatusti huikaisevan Suljettu-kiertueen päätöstahtien merkeissä!

Olokselta kuultiin edelleen kappaleet Soita kotiin, Elvis sekä Ja jos. Liimatan omalaatuinen puhallinsoitinviritelmä herätti jälleen lämpimiä väristyksiä selkäytimessä. Allekirjoittanutta hämmästytti kovin, että lavan vieressä hartaana seissyt nuorimies aukaisi lopputahtien kohdalla sanaisen arkkunsa kehuen Ja jos - lyriikkaa. Harvassa lienevät ne, joihin ei tekstin hellyttävän epätodellinen huolenpito uppoaisi. Mainittakoon, että penkinpainajaisiin oli tällä kertaa puolitoista tuntia - edellisellä kerralla niihin oli kuusi tuntia. Kun tätä hetkeä myöhemmin Liimatalta tiedusteltiin, hän väitti sen olevan kuusi viikkoa, mitä voidaan pitää asianomistajan virallisena kantana aiheeseen.

Kun runsaan tunnin kestänyt soitto taukosi, lähti toimittajan puoliso keräämään yhtyeen nimikirjoituksia Suljetun sisäsivuille. Signeerausten metsästäjiä ei ollut runsaasti liikkeellä, joten henkilökohtaiseen kiitokseen Liimatalle jäi sopivasti tilaa ja aikaa. Lyhyen sananvaihdon jälkeen suunnistimme tyytyväisinä ulos, autolle ja kotiin. Lempikappaleet Valtani viimeinen päivä ja Sunnuntai eivät tällä kertaa live-oloissa toteutuneet, mutta sitä vartenhan tulevaisuus on olemassa. Siihen asti nämä portaat ovat raskaat nousta.


www.karppanen.com/an

0 Comments:

Post a Comment

<< Home