Viimeksi mainittua emme tosin hyvien yöunien toivossa jääneet seuraamaan. Kelpo tuotannostaan huolimatta J on allekirjoittaneelle vähän kuin neljän muun artistin lämppäri - tosin jos hän esiintyy viimeisenä, olisiko parempi termi sittenkin jäähdyttelijä (jämppäri)?
Majoitus hoitui tänä vuonna kotoisan ketjuisassa Cumuluksessa, jonka varustelussa ei ollut moitteen sijaa. Minibaari oli ehkä niukanpuoleinen, mutta toisin kuin talvisesongin työmatkoilla, en toisaalta aikonut juodakaan siltä mitään. Ihastuin edelliskesänä Torikadun La Barreen siinä määrin, että aloitusmaljaksi nautittiin vahingossa bongattua Iron Maiden Trooper -olutta. Se oli raflaavasta imagostaan huolimatta varsin laadukasta alea. Tarkempi arvio löytyy muun muassa Infernon sivuilta.
Tähtiteltassa Mariska & Pahat Sudet olivat saapuessamme klo 17.35 juuri aloittaneet settinsä. Kokonaisuus oli letkeä ja toimiva. Kuten seurueen toinen jäsen kiteytti, "tätä ei ehkä tulisi kuunneltua kotona, mutta täällä se toimii". Ja kyllähän sitä kotikuunteluakin on tullut harrastettua. Nyky-Mariskan iskelmällisimmät elementit menevät jopa allekirjoittaneelta hieman ohi tai yli, mutta esimerkiksi Liekki oli epäilemättä kauneimpia kotimaisia singlelohkaisuja 2012 ja edelleen kunniapaikalla Spotifyn vuosilistalla. Liekillä tunnelmoidaan jo puolivälissä keikkaa ja encorena kuullaan odotetusti Kukkurukuu. Ikävä kyllä myös tämä kokoonpano ripustaa syksyllä hanskat naulaan, kuten myös Ilosaarirockissa kuullut Stella ja PMMP.
Keikan aikana nautimme heti kättelyssä viikonlopun koomisimmasta sananvaihdosta:
- Mikä on nimeltään se sellainen puhallettava piano?
- ????!
- No siis tuo...
- Ai, melodika! (*reps*)
Koen suurta omatunnonhävetystä siitä, etten seurannut aina ammattimaisten Pistepirkkojen soitantaa aitiopaikalla teltassa, vaan sivuraiteella Pop Up Kerubin ravintolatiloissa. Sen valikoima olikin hämmästyttävän monipuolinen - rommia ja ginger alea, rock-Koffia, kukaties ranskalaista Grimbergen -vehnäolutta sekä Organic Ox Burger ranskalaisilla 16 euroa(!), tosin englanniksi vain 6 euroa. Tyydyin nauttimaan yhden festarilämpimän rock-oluen sekä burgeriannoksen muun muassa Lime Green DeLoreanin, Just a Little Bit Moren ja tietenkin mainion Birdyn säestyksellä.
Yleisömäärästä ja -innostuksesta päätellen olisi melkeinpä voinut pitää paikallisenergistä Ismo Alankoa illan päätähtenä. Rakkaus on ruma sana huolehtii alkulämmittelystä, eikä liene mikään ihme, että Hassisen Kone -lohkaisut Levottomat jalat ja Tällä tiellä sekoittavat nousuhumalaisen klubikansan lopullisesti, kumpikin omalla tavallaan. Ismo on aina ilo korvalle, eikä akuankkakompista yliannoksen saanut amatöörimusikanttikaan taatusti pääse kyllästymään tähän oikeaoppisesti kansantajuistettuun taiderockiin. Uusimmalta levyltä kuullaan muun muassa mieleenjäävä nimibiisi Maailmanlopun sushibaari, ja keikkatunnelmat päätetään jo parinkymmenen vuoden takaiseen Extaasiin. Allekirjoittanut jää oikeastaan kaipaamaan vain Taiteilijaelämää. Mistäköhän tämäkin fiksaatio on saanut alkunsa?
Laura Närhi esiintyy edelliseen verrattuna tilavalle Tähtiteltalle, ja niinpä on hyvä suorittaa ryntäys lähes eturiviin kameralla varustettuna. Vain keikan avaus pääsee livahtamaan ohi korvien. Seuraavana kuultu Jää mun luo on puettu funk-kuosiin ja bändi - jossa on parin vuoden takaiseen verrattuna enää yksi peikkopoika, basisti - intoutuu armottomaan jamisessioon. Komeilla naisarkiangstilyriikoilla varustettu Joka päivä uudelleen ja Kuulen, kuuntelen seuraavat, ennen kuin on aika tunnelmoida Siskoni, vaikkakin ilman Eriniä.
Laura päätyy suorastaan pyytelemään anteeksi Mä annan sut pois -laulun surumielisyyttä iloisilla festareilla, mutta onneksi tämäkin must-osuus oikeaoppisesti nautitaan - ja me akustiseen kitaraamme kiintyneet kiitämme kuorossa. Odotetusti keikka vaihdetaan tämän jälkeen rempseämmälle vaihteelle ja vuorossa ovat ensin Tuhlari, sitten edelleen kunnioitettavan hyvä Tämä on totta mukanalauluosuuksineen. Tuhlari lienee allekirjoittaneelle valtakunnan toinen peliriippuvuudesta kertova laulu (ensimmäinen oli Absoluuttisen Nollapisteen Sunnuntai, jossa seikkaillaan raviradalla); ainakin jos on uskominen noin kymmentä ensimmäistä radiosoittokertaa, jotka onnistuin väärinkuulemaan "...ja mä tuplaan, tuplaan, tuplaan kaikki pois".
Varsinainen keikkaosuus päättyy Tuhlari -albumin päätösraitaan Viimeinen aamu, ennen kuin nautitaan vielä varsin odotetusti Hetken tie on kevyt sekä raastavan populaari Kaksi irrallaan. Laura toki coveroi Tehosekoitinta toimivasti, ja mikäs on coveroidessa kun tehis-Matti on vaikuttanut taustalla, mutta laulun sanoma yhden yön naikkosista tuntuu ainakin omissa korvissani menevän hieman laulajattaren vierestä.
Keikka oli hieman kliininen - aivan kuin bändi ja laulaja olisivat juuri ennen shown alkua riidelleet takahuoneessa - mutta loppua kohti on havaittavissa irtautumista. Ja tamburiinihan on tietenkin söpö.
Lauantaina yksinkertainen on kaunista: kierros kaupungilla, mansikoita torilta, päivällinen Torerossa ja jälkiruoaksi Nightwish.
Toki ehdimme alkuillasta myös piipahtaa Rentolavan laitamilla ja Haigu -kuohuviinillä. Nicole Willis & the Soul Investigatorsin rennot sävelet säestävät tapahtunutta.
Bloginpitäjällä on katastrofaalisen huono Nightwish -tietämys vielä tänäkin päivänä. Se sisältää muun muassa muutaman heidän tunnetuimmista hiteistään sekä kaksi ja puoli oikein muistettua bändin laulajattarien nimeä. Tietysti mukaan on laskettava myös ehdoton lempilohkaisuni Sleeping Sun, jota saattaa varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena intoutua soittamaan mitä erinäisimmillä instrumenteilla pianosta huuliharppuun ja kanteleesta sähkökitaraan. Niin sekaisin en onneksi ole vielä ollutkaan, että yrittäisin osata myös laulaa, so. olla ihan tarjana.
Mutta väliäkö sillä tietämättömyydellä: täysi puolentoista tunnin keikka on ehdottoman ammattimainen, viihdyttävä ja visuaalisesti miellyttävä niin meille maallikoille kuin vieressä seisseille ammattilaisillekin. Floor Jansen on kehunsa ansainnut. Vaikka yhteinen historia on lyhyen puoleinen, hän kuulostaa - ja näyttää - siltä, kuin olisi ollut mukana jo ennen kuin bändistä oli edes kuultu Kiteen ulkopuolella.
Bändin hyväntuulisuus paistaa kauas yleisöön, ja Tuomas lienee vuodattanut jossain vaiheessa onnenkyyneleitä, ihan hyvästä syystä. Pyroshow on näyttävä ja lopun ilotulitusosuus hyvällä maulla toteutettu, ei siis yliampuva, jos viikon huonoin sanaleikki sallitaan. Ja koko keikan settilistahan löytyy kätevästi mm. Nightwish -foorumilta.
Järjestelyt toimivat tänä vuonna erinomaisesti ja jopa edellisvuonna ihmetyttäneet jonot loistivat poissaolollaan, huolimatta 24 000 festarivieraasta lauantain aikana. Perjantaina arvostimme erityisesti torilta löytynyttä Rokkikojua rannekkeenvaihtomahdollisuuksineen, mikä säästi hyvinkin varttitunnin aikaa.
Entä oliko viikonlopussa mitään ikäviä käänteitä? Ainakin se, ettemme iän puolesta jaksaneet panostaa kolmen päivän festivaalielämään ja täten missasimme sunnuntain kauttaaltaan hyvän iltapäivätarjonnan ja varsinkin pääesiintyjä PMMP:n. Onneksi tilaisuuksia on vielä jäljellä - Puumalassa tavataan!
