Wednesday, November 29, 2006

Dave, Raittinen 24.11.2006

1. Sitähän se kaikki on
2. Luulin
3. Tätä iloista siltaa et kävele yksin
4. Tupaakka, viina ja villit naiset
5. Oikein
6. Joo, joo, mä rakastan sua
7. Sataa & 22
8. Jazzikansa tulee
9. Ja sinun äänesi

--- Tässä vaiheessa alkoi lainabiisien sarja, josta tunnistettiin vain Robert Johnsonin Dust my broom, sekä Elviksen That's alright mama. Tuntemattomiksi jäivät 'rolling stone' x3 ja 'all night long'. ---

14. Puhelinlasku on mun
15. Annan kitaran laulaa vaan
16. Pieni ja hento ote
17. Nuoret ja vanhat (M. A. Numminen)
18. Farewell Angelina (Bob Dylan)

"Siit on pitkään, kun viimeeks näin / oikeen ihmisen, jota vois kunnioittaa." Kotimaisen musiikin saralla tähän kategoriaan lukeutuvat paitsi Dave Lindholm, myös samana päivänä edesmennyt Juice Leskinen. Poismenouutinen ei tuossa vaiheessa ollut vielä tavoittanut valtaviestimiä ja uskollisen yleisömassan uuvahtaneita aisteja, mikä oli nostalgisoinnin ehkäisemisen kannalta hyvä asia.

Daven samaan aikaan sekä turvallisen tuttu että hämäännyttävä setti alkoi puoli kahdentoista maissa. Lähibaarin äänimaailma muodostui eläväiseksi, koska keikan alkuvaiheessa muuan kaljupäinen herrashenkilö käänteli kaiutinta osoittamaan vapaamuotoisiin suuntiin.

Nautimme keikan suoraan aitiopaikoilta puolittain takarivissä, mutta tukevasti pöydän ääressä. Vaikka ilta alkoi hiljaisissa tunnelmissa, ennen puoltayötä ilmaissessio oli houkutellut paikalle lukuisan määrän keskikäytävän täyttäneitä kuulijoita. Suureksi ihmetykseksemme viereisen pöydän äänekästä alkoholistia ei poistettu ravintolasta, vaan hänelle jopa anniskeltiin onnellisesti. Samaa ei voida sanoa kaikista pulskista pojista.

Illan henki oli pitkälti samanlainen kuin muinaisella Lauritsalan Willikissan keikalla. Sellaista se vertaaminen on, kun kaikki on sanottu.

Kotiutuminen suoritettiin onnellisesti jo ennen yhtä yöllä, kiitos lyhyiden etäisyyksien ja kivenheiton matkan.

Sunday, November 05, 2006

22-Pistepirkko's 25th Anniversary Party, Tavastia 3.11.2006

- P-K & Janko
- You&Me
- The Others aka 22PP
- 22-Pistepirkko

Vanhuus ei tule yksin. Lähestyvän kolmekymppisyyden - ja totta puhuen myös työtilanteen - tähden jouduin valikoimaan Pistepirkkojen (3.11.) ja Esa Kuloniemen (4.11.) juhlasessioiden välillä, koska energiamme riittivät vain yhteen tapahtumaan.

Ensin mainitussa nautittiin PP-väen antimista sekä pääpoppoon että sivuprojektien kera Tavastian klassisessa miljöössä, kun taas lauantai-iltana tarjolla olisi ollut Honey B & T-Bones, Tuomari Nurmio ja hra Hillilä vaivaiseen kahdeksan euron hintaan. Tavastiaan kohdistunutta valintaa ei voi suinkaan moittia, mutta ikuiseksi arvoitukseksi jää, miltä Kuloniemen juhlailta olisi kuulostanut ja millaisen lisävärin edellisen yön viiden tunnin yöunet olisivat tuoneet kyseiseen aistielämykseen.

Tavastian perinteisesti savuisa sessio käynnistyi naisten vessasta, jonka seinäkirjoituksessa oli siteerattu Riston "Levy-yhtiön jätkät" -raitaa, mutta valitettavasti väärinkuulluin sanoin. Toisaalta karjalais-porilaisen suomipoppi-, sukkahousu- ja lettihevin täyttämän kaupungin keikkaevakoilla ei pitäisi olla minkäänlaista oikeutta valittaa näin pienistä tyylivirheistä, joten vaikenemme täältä tähän.

Tulimme paikalle sen verran myöhään, että P-K:n ja gambialaisen Jankon osuus oli jo ohitse. Klo 22.30 paikkeilla alkanut Asko K:n ja Marjatta Ojan tunnelmointi muistutti henkisesti Vri-Ilin Flow-settiä, mutta särki korvia selkeästi enemmän kuin kuvataiteen tuottaminen seinälevylle. Kansantajuisesti voitaisiin myös puhua härkävainaan nuotista.

Ehdottoman tunnelmallisen mutta taustoiltaan kauniin puolituntisen jälkeen allekirjoittanut taukoutui aulan puolelle ja palasi vasta puoli tuntia myöhemmin The Othersin tuttujen sävelten siivittämänä. Kaikki sitä ennen esitetty meni siis onnellisesti tai onnettomasti ohi. Lennokkuus oli illan sana eikä pakollisilla balladeilla juuri ollut annettavaa kriittisimmälle kuulijakunnalle. Toisaalta osassa yleisöä vaikuttivat ikääntymisen ja alkoholinkäytön tuomat sivuvaikutukset siirappeineen.

Pistepirkko-osuuden parasta antia oli paitsi poikkileikkaus historiaan, myös rehellisyys ja kiireettömyys. Valitettavasti sama ilmaisu ei päde kaikkeen yleisöön, sillä keskeytimme kuuntelun heti sipulikeiton päätyttyä klo 02 ja säntäsimme hallitun rauhallisesti kohti viimeistä K-juoppojunaa. Paluumatka noudatti illan Tavastia -henkeä: harvoin saa todistaa yhtä rauhallista (ja negatiivisessa mielessä myös innotonta) suuren massan iltasettiä. Kenties vika on ennakko-oletuksissa. Ehkä Pistepirkko ei sittenkään ole 25 vuoden historiansa aikana päätynyt massatuotteeksi, ja harvassa ovat ne ihmiset, jotka haluavat viikonlopun pikkutunneilla matkustaa Keravan lähijunassa ja vieläpä suureen ääneen julistaa tapahtunutta.

Keikkakokonaisuus ei ollut huono eikä loistava, vaan jossain siellä välissä. Toisaalta siitä muodostui odotetun lämmin ja vaivaton. Kunnioitimme, viihdyimme, ehkä jossain määrin myös leipäännyimme. Sitä älköön kuitenkaan moitteeksi luettako, paitsi allekirjoittaneelle.

Illan kääntyessä pikkutunneille opin konkreettisesti, että on parempi olla väsynyt ja kiireinen kolmenkympin epänormihenkilö kuin juuri 18 vuotta täyttänyt Erika tai Heidi naistenvessan kännykkäosastolla. "Mix te ootte siellä, ei me päästä sinne viikonloppuna. Onx siellä ihkuu?"

Onneksi todellisuus ei ole aivan näin pimeän peittämää. Väsymykseen auttaa kahvi, niiden kuuluisien balladien välttäminen ja Snowy Dave, ja kaapin päältä on lyhyt hyppy maan pinnalle.