Muutto valmis

Keikkahöpinät on onnellisesti siirretty kotisivulta tänne. Ainoa tuskan aihe tällä hetkellä on se, että kaikki kuuntelemisen arvoinen sijoittuu kauas toisaalle ja aika ei yksinkertaisesti riitä maallisen sijan alituiseen vaihtamiseen.

Soitan, loruilen, kirjoitan, en siis ole olemassa.

TV-Resistori, Aavikko, Siiri Nordin & co 18.8.2006, Helsinki, Flow06

At your service! Perjantain Flow -osuuden tapahtumapaikkana oli Kaikukadun urbaanin tyylikäs sisäpiha. Alkuilta vietettiin pisaroivissa tunnelmissa, sateen ja paisteen paikoin vuorotellessa, mutta hiuspensaat eivät tästä huolimatta suostuneet räjähtämään.

Olimme koko seurueen voimin paikalla ennakkolippuinemme jo klo 17 ja saimme kunnian tehdä kierroksen lähes tyhjällä pihalla. Sosiaalisen kanssakäymisen taitajamme oli ehtinyt tehdä tuttavuutta tarjoiluhenkilökunnan edustajaan jo raitiovaunussa, ja jos tämä olisi lomamatka ulkomaille, matkanjohtaja olisi hyvinkin voinut luovuttaa tästä hopeisen kunniamerkin Lebensraummacherin käyntikorttiin. Toinen yhtä kunniakas saavutus oli ystävällinen huomautus järjestysmiehiltä oltuamme vasta kymmenen minuuttia tapahtumapaikalla: seurueen huonot ihmiset olivat ajautuneet tuoppeineen anniskelualuerajojen ulkopuolelle.



Lavalla tapahtuman polkaisi käyntiin italialaisen Vri-il -trion sooloedustaja Francesco Cavaliere seuranaan kotimainen taidekyky Elsa Salonen, joka hämmensi yleisöä piirtämällä mikeillä varustetulle puulevylle ja muodostamalla näin osan tapahtuman äänimaailmaa. Ja kyllä kiitos, olen joutunut lunttaamaan aiheesta Flown sivuilta. Kyseisen kuvauksen mukaan Vri-ilin "musiikkia leimaavat erikoiset soittimet ja hypnoottinen improvisaatio". Mihin oikeastaan tulisi vetää äänen ja musiikin välinen raja? Onko sillä väliä? Kerettiläisinä kykenimme itse lähinnä tuottamaan absurdeja naurahdus- ja hihitysääniä Vri-ilin puupalikoiden, kuminauhojen ja Salosen kädenliikkeiden täyttäessä tajunnan ja ensimmäisen oluen valuessa vatsoihin.



Siiri Nordinin aloittaessa paikalla oli jo enemmän kuin yksi kourallinen yleisöä. Keikan antaumuksellista seuraamista vaikeutti päivällistauko, mutta päällimmäiseksi mielentilaksi jäi kahtiajako. Osa materiaalista syöpyi mieleen ensikuulemalta, kun taas loput setistä sekoittuivat osaksi tiedostamatonta puurovelliä. Ja kyllä, Aavikko ensimmäistä kertaa livenä kuulosti tarkalleen Aavikolta. Sopiva sanapari voisi olla vaikkapa hengästyttävän tehokas.

Vaikka huonot ihmisemme eivät itse kontribuoi soittamisen maailmassa, heidän kritiikkinsä keikkojen ja levyjen äänimaailmasta ovat asiantuntijahenkisiä, paikoitellen äänekkäitä ja ainoastaan kevyesti toistoisia. Allekirjoittanut keskittyi lähinnä riivaantumaan siitä, että ei kaikkien näiden vuosien jälkeenkään kykene muistamaan tuttujen kappaleiden nimiä - paitsi tietenkin sen iänikuisen Viitostien, joka muuten vie yllättävän kauas pohjoiseen, eikä sitäkään tulisi blondiuden vallitessa ajatelleeksi kuulematta ensin kyseistä kappaletta.



Entäpä sitten TV-Resistori! Kaikki Päiväkodissa kerätyt tuskanhaavat umpeutuivat ja kivi tipahti sydämeltä. Valitettavasti käsiini ei koskaan tipahtanut kameraa Bääbsin tallentamiseen, ja niinpä meidän on ollut tyytyminen pariin etäisen näköiseen bändiotokseen. Numerot on meidän puolella ja Näen tanssivan sun uudestaan muodostivat tämän keikan sydämenpysäykset. Päiväkotiin nähden settilista oli luonnollisesti jonkinlainen "omstart", mutta tärkeintähän on, että syntikat ja laulu heräsivät kuolleista eli Päivi ja Ykä tekivät comebackin.

Intiaanidisko sai Lebensraummacherin taas kananlihalle, kun taas allekirjoittanut ei kykene täysin mukautumaan kappaleen olemukseen liveolosuhteissa. Ratsasta mun ponilla kuorrutettiin pysäyttävillä väli-iskuilla ja seassa nautittiin muutama ravitseva vesipisara taivaalta. Viimeisen hitaan odotuksessa taas oli ripaus perjantai-illan levottomia jalkoja.



Koko settiä unohtamatta:

1. Kolme kertaa päivässä
2. Serkut rakastaa paremmin
3. Puhalla tai halkean
4. Odotan viimeistä hidasta
5. Numerot on meidän puolella
6. Intiaanidisko
7. Ratsasta mun ponilla
8. [uutta tai jotain: "Ne on kai tehty jo tehtaalla"]
9. Näen tanssivan sun uudestaan

Koska kaikkea mitataan nykyään rahassa, niin syntyipä tästä kaikesta vielä kahden albumin verran lisätiliä Fonalille, eli sananjulistus ei kenenkään osalta ole mennyt hukkaan. Omalla kohdallani ei edes ikioma kesäloma mennyt hukkaan, sillä Centrumin 90 % onnistunut tablaaminen lukeutuu vuoden hyödyllisimpiin aikaansaannoksiin.

Päällimmäiseksi mielikuvaksi Flow-illasta jäi suorastaan ruhtinaallinen väljyys, jollaisesta olen harvoin ehtinyt nauttia festivaalialueella. Alkulauseessakin jo sivutut lavan taustakuvat ja -tekstit täydensivät illan elämysmaailmaa ja ainakin saksalaiseen sotilasjärjestykseen tottuneita tällainen peräkkäisten ja tiiviiden sessioiden putki ilahduttaa: encoreja ei todellakaan kerjätty eikä kuultu. Niille on aikansa toisaalla.

Gravenhurstin jälkeen päätimme hylätä sisäpihan - ja etukäteen hehkutetun Bez -DJ:n setin - ja jatkaa matkaamme lähistöllä sijaitsevaan Milenkaan. Kahden maistuvan oluen jälkeen olimmekin jo hyvissä ajoin eli klo 23 valmiita siirtymään nukkumapaikoille. Seurueen ulkopaikkakuntalaiset suuntasivat tasapuolisuussyistä vaihteeksi kaukaiseen Karakallioon, ja kun toisaalla oli jo nukuttu tunti, olivat huono-onnisemmat siirtyjät perillä vasta varttia vaille yksi yöllä. Miksi läksin minä hullu Espooseen, sanoisi Juice tähän, mutta onhan sitä kellossa tunteja.

Ensi vuonna uudestaan, mutta vielä paremmin!

Flow -festivaalin sivuille

TV-Resistori & Risto 5.8.2006, Päiväkoti, Turku

1. Kolme kertaa päivässä
2. Serkut rakastaa paremmin
3. Puhalla tai halkean
4. Odotan viimeistä hidasta
5. Numerot on meidän puolella
6. Intiaanidisko
7. Ratsasta mun ponilla
8. ???
9. Pong a long
10. Näen tanssivan sun uudestaan

11. ??? [Ikioma kesäloma mulla on / jaa se kanssani]

TV-resistorin kauan ja hartaudella odotettu liveheitto sisälsi teoriassa kaiken mitä pitääkin, mutta Ykän ja nimikirjoituksensa hihityksen kera muotoilleen Bääbsin lauluosuudet hautautuivat hikisen teiniputkiravintolan seiniin ja looseihin. Entä missä on ystävämme Syna? Centrumin kaltainen tunnelmointi ei olisi tyyliltään edes istunut UM-festivaalin tunkujatkoille. Silti toivomme miksaajan tulevaisuudessa suovan yleisölle muutakin kuin yhdistetyn rumpu- ja bassosinfonian.

Vanhat keikkaniksit pääsivät kunniaan ja muun muassa serkut & illan viimeisen odottelu oli nostettu tempotaivaaseen kiusallisten hitaiden välttämiseksi. Kokemus oli toisaalta tyrmistyttävä, toisaalta miljööseen soveltuva. Puhalla tai halkean sai tähän tarkoitukseen seurakseen energisoivan säksätyskompin. Viimeistään Numerojen paikkeilla Päivi hukkui kokonaan, mutta muistamme hänen sävykästä ääntään haikeudella ja kunnioitus sydämissämme. Vain harva tässä maailmassa löytää paikan eturivistä.

Intiaanidisko kuorittiin teltastaan pienellä haudonnalla. Jotain olennaista jäi silti kadoksiin. Epäindiemäinen mutta tehokas Ratsasta mun ponilla oli ennallaan kuin tuore luomumuna.

Taltioijan Odotan viimeistä hidasta -performanssin kohdalla kehittelemä onttoriimi "Tempo yllä edelleen, ei rinnastu Citroen" herätti muutama päivä keikan jälkeen hämmästystä jopa kirjoittajassa itsessään, mutta loppujen lopuksi kyseessä olikin vain viittaus levyn versioihin ja eritoten kyseisten plättien kuunteluun firman pakettiauton cd-soittimesta (kiitos, 80 tunnin putki TV-resistoria tien päällä ilahduttaa kenen tahansa sydäntä).

Allekirjoittaneen häpeäksi on todettava, että hänen lähipiiristään ei löydy sen paremmin keikan 8. välikappaleen kuin päätöspalankaan tunnistanutta. Jälkimmäinen on ehtaa 80-lukua, mutta nimimuistiltaan ihminen on vain niin nuori kuin ei koskaan ole tuntenut olevansa.

Riston täyden keikkasetin listaamista ei uuden levyn odotuksessa edes yritetty, mutta jotain säilyi silti muistoksi myös jälkipolville. Yhtye oli jälleen kaunistunut entisestään. Ruhtinaallisen aikaisin (klo 23.40) vauhtiin päässeen kakkososuuden alkupuolella nautittiin muun muassa jo tutuiksi tulleet Levy-yhtiön jätkät sekä tietenkin Nina, olen palasina. Rummuissa heilui vaihteeksi Ville Leinonen. Studioon verrattuna ensimmäinen vartti vietettiin vahvasti jazztunnelmissa.

Jatkoakin seurasi: Kultainen sade, jonkinlaista Velvet Undergroundin suuntaan viittaavaa ulosantia, Unessa mies valveilla nainen ja Rakkaani, mennään Aasiaan. Uuden levyn annista testattiin etukäteen hitunen diskopalloa, ja perinteisistä lohkaisuista annos rakkautta Annukan kaa. Encoret menivät tykkänään ohi aistien, mutta tästä ei pidä syyttämän kenenkään aivotoimintaa, vaan pikemminkin lämpötilan ja ahtauden tuottamia not ahaa -elämyksiä.

Kaikki oikeudet äärimmäisiin virheisiin pidätetään ja niitä on tunnetusti paljon. Mitään erityistä ei keikkojen aikana nautittu ja sen ainoan viskinkin joku töytäisi pöydältä alas. Mutta sellaista se on, kun on liian kuuma, liian ahdasta epäsosiaaliseen tiedekuntaan ja kaupan päälle vielä hartiatkin jumissa, a.k.a. vapinaa myös muina kuin maanantai-aamuina.

And now something completely different: top hit links

Fonal
TV-Resistori
Risto

Lodger & TV-Resistori & Wojciech 21.1.2006, Klubi, Turku

Ei, tämä teksti ei todellakaan ole sitä, mitä sen pitäisi olla, eli huolellisesti Avecran kuitin perspuolelle dokumentoidun triplakeikan pedanttinen puhtaaksikirjoitustoimenpide.

Sen sijaan kyseessä on vilpitön alle kahdenkymmenen rivin mittainen ylistyslauselma alkuaan naantalilaisen TV-resistorin esiintymiselle. Näen tanssivan sun uudestaan!

Studiossa ajoittain lähes tuutulaulu- ja koirankoulutustasolle päätynyt yhtye onnistui livenä vangitsemaan väsyneimmätkin matkamiehet ja -naiset hypnoottisen tuplasyntikkansa uumeniin, asiallisten taustojen myötävaikutuksella. Sekä oikean että vasemman olkapään puolelta tarkkailtu Päivi yllätti paitsi kiehtovalla ja sympaattisella olemuksellaan, myös todella ammattitaitoisella tulkinnalla, joka oli kenties parhaimmillaan vasemman olkapään suunnasta havaittuna.

Encorena kuultu pelkistetty tulkinta kappaleesta Centrumi (wannabe-aka. "Ei enää riidellä") lukeutuu kuluneen vuoden pysäyttävimpiin musiikillisiin hetkiin. Vaikka elämme vasta tammikuuta, TV-resistorin tuskin tarvitsee hävetä viihtyisäksi osoittautuneen Klubin keikkaa jatkossakaan.

Edit: jälkiviisaana on helppo todeta, että jo runsas vuosi myöhemmin illan esiintymisjärjestys olisi todennäköisesti ollut käänteinen tapahtuneeseen nähden. Muodostuvatko Hannes Häyhän ja Lodgerin "liian hyvät" videot yhtyeelle taakaksi vai käyntikortiksi maailmanmaineeseen, jää nähtäväksi. (9.4.2007)

---

Lisää TV-Resistorista yhtyeen sivuilla, unohtamatta Lodgeria

Hector 10.7.2005, Kaivopuisto, Helsinki

1. [kanadalaista folkkia]
2. Kuunnellaan vain taivasta
3. [kenties jotain liian uutta (1990-)]
4. Hannikaisen baari
5. Heinäpellolla
6. Yhtenä iltana
7. Missä on Lady Jane
8. Herra Mirandos
9. Eurooppa
10. Seisovaa ilmaa
11. Omassa kotona
12. Ake, Make, Pera ja mä

Rakkaus alkaa juuri niin, aika kun sattuu kohdalleen... Kaivopuiston ilmaisessa piknik-konsertissa oli havaittavissa joko liiallisia lämpötiloja tai pääkaupunkiseutuhenkistä ylimielisyyttä, sillä useimpia puistoon asti vaivautuneita kiinnosti enemmän oman navanympäryksen rusketusaste kuin iltapäivän esiintyjät. Osuutensa voi olla myös sillä, että maakunnista tulevia vieraita ei ilmaiskonserttien tarjonta taatusti pääse väsyttämään, toisin kuin paikallisia. Joka tapauksessa niin 22-Pistepirkko kuin Hectorkin järjestivät kaikin puolin moitteettoman tunnelmatuokion.

Koska Pistepirkko-keikan arviointi tyssäsi raukaisuun ja liian kaukaiseen sijaintiin kaiuttimiin nähden, ainoastaan iltapäivän myöhäisempi esitys saavutti maakuntavierailijoiden väsyneet aistit toden teolla. Hectorin folk-henkinen avauspala ja kolmantena vuorossa ollut mysteerikappale jäivät kyseisiltä aisteilta toistaiseksi tunnistamatta, mutta muutoin valikoima oli sanalla sanoen ilahduttavan perinteinen. Artistin mukaan Herra Mirandos sai juuri kesän kantaesityksensä, ja oli samalla alkuillan pysähdyttävin kokemus. Pienenä miinuksena voidaan mainita koskettimien hetkellinen hukkuminen tai jopa täydellinen kadotus, mutta mitä ei ihmiskorva kuule, sen voi vapaasti kuvitella päässänsä (ei päissänsä).

Suurimman vaikutuksen allekirjoittaneeseen teki Hectorin ja bändin vankkumaton osaaminen. Tältä porukalta on turha odottaa överiksi vedettyä yhteensoittamattomuutta, vessapaperin vetämistä päähän tai perseen esittelyä kesken keikan. Kenties jossain on ihmisiä, joita sellainen oikeasti viihdyttää, mutta normaaleilla sielunvoimilla varustettu yleisö luultavasti antaa mielummin taidon puhua puolestaan. Olkoot genret ja elämänfilosofiat reväisty mistä tahansa - soittaminen yhdistää aina, jos sen osaa.

Bändin soitosta kuulsi läpi se sama tinkimättömyys, jolla Hector on tehnyt lukuisat loistavat käännöskappaleensa (Sudenkorento, Kissojen yö, Kuinka voit väittää, Lasikevät / Surullinen Liisa, Kerro vaan). Niissä hän on alansa huippua, eikä suotta. Keskenkasvuisen himmiökakaran on keskustelupalstoilla ja blogeissa helppo halveksia sitä mistä ei ole koskaan edes kuullut, mutta kuka tahansa voi kokeilla kääntämisen vaikeutta ottamalla tavoitteekseen alkuperäisen kappaleen hengen. Syön tämän tekstin sitten kun joku maallikko siihen pystyy.

Kaivarissa Hectorin unohtumattomasta käännöstuotannosta nautittiin Juicen suotuisalla avustuksella syntynyt Lou Reed -versiointi Seisovaa ilmaa, kuuleman mukaan koreografia oli kuitenkin ikioma.

Kuulijoita pitivät hereillä yleisöön pesiytyneen pakollisen känniääliön (1 kpl) lisäksi myös yllättävät sovitukset, joista etenkin Yhtenä iltana alkoi suorastaan hämäävästi. Hannikaisen baari oli livenä yhtä riemastuttava kuin levylläkin ja Lady Jane totutun kaunis, eivätkä edes Eurooppa -levyn melkein vakavamieliset maailmanparannuskappaleet latistaneet tunnelmaa. Hectorille on luonnollista antaa rauhankaipuun ja Dylan ja Bolan -hengen kuulua tuotannossaan. Vaikka kyynikkona on helppo todeta, ettei maailma sillä pelastu ja suurin osa ihmisistä on joka tapauksessa suoraan sieltä perseestä, aina on tilausta muillekin mielipiteille. Ilman sitä ei Peitsamokaan olisi koskaan voinut runoilla tätä pätkää.

"Hector on hyvä jätkä
vaikka joskus naiivi on,
vaan on tunteellinen hölmö parempi kuin tunteeton"

En osaa antaa yhtään sen parempaa luonnehdintaa. "Mä olenko kenen, ja ketkä mua arvostelee?" Entä millaista on kirjoittaa, kun kaikki on sanottu?

---

Tarkista muistikuvasi artistin tuotannosta näillä Hector-sivuilla

Kari Peitsamo 2.7.2005, Ämyrock, Hämeenlinna

1. Don't sit on my stetson hat
2. Kekkonen is back
3. A magic pussy song
4. Ämyrock 25 v.
5. Jesus gave me a gold record
6. Kauppaopiston naiset + Singapore Joe
7. Vedestä nousee kasvi
8. Porno with whiskey
9. Lennon elää, Hard Day's Night, Hey Jude
10. If it don't kick ass (it ain't worth a shit)
+ Summertime blues, mutta kappaleen sijaintikohta on unohtunut

Put your hands together! Hetkittäin jopa tukahduttavasta auringonpaisteesta punoittanut yleisö läiski läiskimistään, unohtamatta työehtosopimuksen sallimia hengähdystaukoja ja tällä kertaa myös Karin valokuvauspausseja. Keikan tunnelma oli tasaisen lämminhenkinen, rauhallinen ja viipyilevä, mutta melko täyteläinen. Mukana oli sopivasti doblya ja treblee.

Havaitsimme, että kuvaava nimi on puoli kappaletta. Yllättävin osuus oli se, että yleisö ei sanottavammin riehaantunut Karin "monster hit recordista", jonka nimeä tuskin tarvitsee tässä mainita. Syynä voi olla musiikillisesta sisällöstä täysin tiedostamattomien korkea paikallaoloprosentti, tai sitten suomalainen rockyleisö on kertaheitolla siirtynyt uuteen aikakauteen ja saapui paikalle kuuntelemaan muutakin kuin yhden kappaleen. Positiivisen mielentilan vallitessa veikattakoon jälkimmäistä.

Ämyrock osoittautui ensikertalaisten mielissä miellyttävän vasemmistolaiseksi talkootyön ja makkaraperunoiden potpuriksi. Paria kolmea hortoilijaa lukuunottamatta häiriköt loistivat poissaolollaan eikä juhlijoita päässyt missään vaiheessa häiritsemään edes ahtaus. Tämä johtui luultavasti siitä, että paikalliset teinit viettivät enimmän osan päivästä varsinaisen festivaalialueen ulkopuolella ulkoiluttamassa mäyräkoiriaan. Porvarihenki haisi jossain kaukana, eikä keskustalaisuuttakaan ollut läsnä kuin Karin poliittisen unen ja Kekkosen paluuta käsittelevän pirteän välipalakappaleen myötä.

Freukkari-yhteislevyn kunniaksi stetsonia kantaneen esiintyjän runsaat mutta merkitykselliset välispiikit johdattivat kuulijan mielen pohtimaan artistin elämän tuskaa. Pienten marginaalien palvomat tekijät kuolevat nälkään, kun taas potin räjäyttäneet Suomen- ja maailmantähdet tuskailevat joko menetettyä katu-uskottavuutta tai yleisön miellyttämisen paradoksia. Jos et uudistu, olet tylsä. Jos uudistut, vanhat fanit suuttuvat.

Elämä on kovaa. Onneksi Kari tietää, että kuoltuaan hän saa Jeesukselta kultalevyn.

---

Mekaaninen susi -pipo on myyty loppuun, mutta muuta mielenkiintoista löydät sivuilta www.karipeitsamo.com

Kari Peitsamo 28.10.2004, Lappeenranta

1. Termiitti-blues
2. Uskon Beatleksiin
3. Kantri-hai
4. Jaana S
5. Ankkuli
6. Vedestä nousee kasvi
7. Blub blumb molskis
8. Vi ska spela rock
9. Mekaaninen susi
10. "Nato" (oli: Lato)
11. Remu gave me a jacket
12. Pieni iloinen koira
13. Koira
14. Pallo
15. Kauppaopiston naiset
16. Mississippi voodoo mies
17. Oliivinvihreä Dodge Dart Vm 75
18. A red car
19. Shanghaista Siuroon
20. Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin
21. Porno with whiskey
22. Lennon elää
23. Hey Jude
--
24. Harry Hevonen
25. Imagine

Old Cockin tunnelmakeikka alkoi Jatsin syvin olemus -levyn helmillä, kuten oikein onkin. Aina riemastuttavat Osasto 440, Miss Universum ja Pääomaa säästettäköön silti kotoisen kuuntelun tarkoituksiin. Beatles oli jälleen vahvasti läsnä sekä oman että vieraan tuotannon nimissä. Kantri-hai osoittautui pohjimmiltaan Octopus Gardeniksi, ja Lennon elää -teosta seurasi puhdas Hard Day's Night. Myös ZZ Top pääsi keikalle mukaan. "I'm bad, I'm nationwide" soi keskellä Mississippi voodoo mania, ja paljastuipa myös ZZ Topin lähes musiikkiterroristinen salaliittoyhteys Pensas-Yrjön vaalikiertueeseen Atlantin lätäkön takana. Kuulimme myös iloisen tarinan Porvoon-vierailusta Remun talossa ennen tulipaloa.

Uutena kappaleena nautittiin kertomus oliivinvihreän Dodgen seuraajasta eli punaisesta autosta. Vanhemman tuotannon osalta keikan tiivis mutta innostunut yleisö otti antaumuksellisesti haltuunsa komppiryhmän tehtävät ja paria ääritapausta lukuunottamatta kertosäkeiden yhteislaulu onnistui vaivatta. Muista saatettiin vain todeta: "No, ehkä sitten keväämmällä."

Kenties ensi vuonna uskallamme ääneen toivoa Kartioleikkauksia tai Koottavaa lasista muurahaispesää, sillä koiralaulut laulettiin jo, ja kauppaopiston naisetkin eläköityvät hyvää vauhtia. Eläköön sille! Mutta missä on Perseitä, perseitä, perseitä?

Absoluuttinen Nollapiste 5.11.2003, Kouvola

1. Viikon perehtymisjakso
2. Täytyy muistaa (tapaus Foliosurmat)
3. Synkkää lunastusta, baby
4. Tie tomun suuntima
5. Aurinko kaikennäkö
6. Ja jos
7. Mustaa ei ole
8. Jarrutan
9. Uin ja näin
10. Irene Kaktus
11. Kultainen leikkaus
12. Suvannossa ylpeä ilme
13. Sivulla jatkuu
14. Eräät tulevat juosten

Onko olemassa paikkaa, johon emme Nollapisteen perässä lähtisi: Helsinkiin, Imatralle, jopa Kouvolaan. Ennätysmyöhään (00.10) alkaneen keikan tapahtumapaikkana oli teinihenkinen mutta lipunhintatietoinen musiikkiravintola Rytmikatti, josta paikalliset voivat olla ylpeitä, sillä heillä sentään sellainen on - toisin kuin eräässä nimeltä mainitsemattomassa kaupungissa, jossa tyydytään ketjuyökerhon purukumipoppiin ja tusinaräkälöiden tukanpyöritykseen.

Keikan myöhäiseen alkamisajankohtaan lienee vaikuttanut kuulijoiden vähäinen määrä. Yleisöä oli paikalla hädintuskin pienen tanssilattiallisen ja kolmen sohvan verran. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli sohvalla istujien jakautuminen hiusten pituuden mukaisiin kuppikuntiin, joita tosin verotettiin yhdellä hengellä, kun yksi kuulija ei lukuisista herättely-yrityksistä huolimatta pysynyt hereillä ja poistettiin paikalta. Vaikka saimme illan mittaan yliannoksen diskopalloa, osoittautui kokemus positiiviseksi ja yhtyeen sointi tuoreeksi.

Tuoreudesta huolehtivat etenkin keikkojen uusi kosketinsoittaja sekä uuden Seitsemäs sinetti -levyn anti, josta parhaat palat nautittiin heti kahden ensimmäisen kappaleen myötä. Pian tämän jälkeen kuultiin noin kymmenminuuttinen Tie tomun suuntima -sessio, jonka loppua väritti ainakin allekirjoittaneelle avautumaton lyriikka - "kaksi suikaletta kiinnitetty huolellisesti" .."malmisuoni saattaa estää uudisrakennuksen valmistumisen". Tutumpaa Liimattaa edusti luonnollisesti Ja jos, jonka penkinpainajaisiin oli aikaa kuutisen viikkoa.

Uin ja näin -kappaleessa seikkaili kuiva sammakko vähän pohjalla ja kertoja poikkesi yleisestä pystykorvalinjasta arvellessaan kurittavansa Pepiä tai Tessua. Yhtyeen setti muodostui viimeistä kymmenminuuttista lukuunottamatta 2000-luvun tuotannosta. Illan kruunasi aina yhtä pysähdyttävä Suvannossa ylpeä ilme -teoksen viides osa, jonka ei olisi suonut loppuvan koskaan. Toisaalta, jos se ei olisi loppunut, olisimme yhä Kouvolassa. Kuvitelkaapa moista kohtaloa!

Ennen hotelliin paluuta vaihdoimme muutaman sanan rumpali Krutsinin kanssa. Samalla saimme haltuumme Ahkerat simpanssit -äänitteitä ja yhden vaaleanpunaisen renkipaidan edulliseen sopuhintaan. Parempia aikoja ja seuraavaa keikkaa odotellessa on siis mahdollisuus kuunnella vaikkapa Sukuelin tuulessa -hittiä. Näihiin kielikuviin ja näihin tunnelmiin, päätämme päättää tähän.

Absoluuttinen Nollapiste 21.2.2003, Tavastia

1. Kalkin sammutus
2. Käsitys mummoloista
3. Saatteeksi
4. Hyönteisen kuolinnaamio
5. Kupit on kuin olisi häät
6. Eläimen varmuus
7. Eräät tulevat juosten
8. Tämä kun
9. Mustaa ei ole
10. Irene Kaktus
11. Ylioppilaat
12. Uin ja näin
13. Kotiinpaluu, jotenkin
14. Soita kotiin, Elvis
15. Aurinko Kaikennäkö
16. Sivulla jatkuu

Tavastian läpitunkemattoman savuverhon samentama puolitoistatuntinen keikka nautittiin improvisaation ja pitkien instrumentaaliosuuksien hengessä. Toisena encorena kuultu Aurinko Kaikennäkö oli maustettu valtaisan pitkällä soololla, samoin kuin yleisölle vielä tuntematon tunnelmapala esitysnumeroltaan 9, jonka soolo-osuus muodostui yllättäväksi sekoitukseksi AN-progea, autorockia ja Santanaa.

"Joskus teimme säähavaintoja, joinakin aamuina ne jostain syystä jäivät tekemättä." Mitäpä siihen voisi enää lisätä. Tällä kertaa Elviksellä oli sylissään Fenderin valkoinen jazzbasso ja hän istui katsomassa videolta suomalaista sketsisarjaa, jonka nimi ei kuollakseenkaan suostu muistumaan väsyneiden kuulijoiden mieliin (ainakaan vielä). Se, minkä juuri unohdin, on erityisen merkityksellistä... "Sinun on parasta lähteä - Priscilla voi tulla minä hetkenä hyvänsä", päätti Liimatta nämä mittavat välispiikkinsä. Niistä tallentui jälkihuomautettavaksi vain pienen pieni murto-osa, koska ainoat tallennusvälineet olivat Avecran kuitin kurttuinen takapuoli ja väkivalloin katkaistu tylsä lyijykynä.

Illan anti painottui voimakkaasti AN:n uudempaan tuotantoon Olos- ja Nimi muutettu -albumeilta. Kirjoittajalle keikka oli mitä varmimmin seitsemäs ja ensimmäinen laatuaan ilman Jerkuselta lohkaistua Rarmos Ybrehtaria. Hyvä niin - loistavaa yhtyettä ei pahalla tahdollakaan voi pilata ylistämällä sitä kypsäksi saati aikuismaiseksi, mutta ilolla voidaan todeta sekä yhtyeen että yleisön hioutuneen valmiimmaksi vuosien saatossa.

Tulevalta levyltä poimittuihin sitaatteihin kannattaa silti suhtautua kuin taruolennon sanaan, sillä onhan toki tiedossa, millaisia sammakoita aiempien kertojen huterat kuulokokemukset ovat tuottaneet. "Absoluuttinen Nollapiste rakastaa minua" -paita jäi ikävä kyllä mm. temporaarisen varattomuuden johdosta hankkimatta, mutta hankintalistalla on korvaava vaatekappale varustettuna tekstillä "Minua vihaa jopa lempibändini". Pelipöydänkin suhteen kyse oli vain tuulen suunnasta.

Absoluuttinen Nollapiste 8.9.2001, Imatra

Perhelehden toimittajanakin tunnistettu henkilö seikkaili puoliskoineen halki ihanaisen sateen ja syyspimeyden nähdäkseen ja kuullakseen lempiyhtyeensä esiintyvän imatralaisessa nuorisobaarissa. Kokemus oli järjestyksessään neljäs sitten henkilökohtaisen valaistumisen syksyllä 1999.

Ensimmäinen positiivinen yllätys oli pääsyliputon sisäänpääsy. Paikan henki oli ajoittain lattea, mutta tilat viihtyisät ja ominaisuuksiltaan kuin luodut hyvälle sisäpiirimusiikille. Ennen yhtätoista oli paikallinen väestö jo kohtuullisissa määrin täyttänyt ravintolan tilat. Olemukseltaan he tosin olivat, etenkin naispuolisten enemmistö, hyvin kaukana siitä ihmislajista, joka arvostaa Absoluuttisen Nollapisteen musiikkia. Toki paikalle oli tullut myös AN-keikkojen vakiokalusto eli kauniisti pukeutuneita jälkihippejä sekä se lavan vieressä koko keikan ajan seissyt vakavahenkinen nuorimies.

Yhtye aloitti aikaisin, jo minuutti tai pari puoli kahdentoista jälkeen. Allekirjoittanut oli paikan katastrofaalisen tarjoilijahenkilöstön takia juuttunut tiskille ostamaan vettä ja olutta ja oli saada herneitä nenäänsä Kalkin sammutuksen kauniiden sävelien lipuessa kuulumattomiin henkilökunnan vielä pohtiessa asiakaspalvelun alkeiskurssilla saatua monimutkaista opetusta.

Kun hypnoottisesti rullaava Saatteeksi pyörähti soimaan, oli kärsimätön toimittaja vihdoin matkalla kohti lavan edustaa. Otsalan basso vangitsi kuulijansa ensi sävelistä lähtien ja Liimatta näytti tapansa mukaan varhaiskypsältä teinipojalta, joka uskoo siihen, mitä sanoo.

Aivan kuten kaksi vuotta sitten saatiin otteita tulevalta Olos -albumilta, kuultiin nyt peräti viiden kappaleen verran ensi keväänä ilmestyvän levyn antia. Yksi mielenkiintoinen lohkaisu on epäilemättä Irene-sammakko, jota muurahaiset lähestyvät, tai toisinpäin. (Ja sitten Jälkihuomautus: kyseessä ei todellakaan ollut sammakko, vaan kaktus...) Tätä ei voi varmuudella allekirjoittaa, koska monet erilaiset taustatekijät häiritsivät keskittymistä lyriikkaan ja yleensäkin laskutoimitusta. Näistä ei vähiten vaikuttanut se, että koko ravintolassa oli tasan kaksi naisten wc-koppia, joista molemmista loppui paperi jo illan varhaisina tunteina.

Esikoisalbumilta Neulainen Jerkunen kuultiin tuttu keikkasuosikki Rarmos Ybrehtar. Kyseisen nekrofilian ja kypsän rakkauden aikana allekirjoittanut piti mukanalaulutauon havaitakseen, että edellämainittu helpotushuone oli tukossa, koska sinne oli ahtautunut noin 18 paikallista teini-inkeriä. Ne vääräuskoiset elävän musiikin viholliset!

Myös Muovi antaa periksi -levyn anti oli varsin odotettu: alussa esitetyn Saatteeksi ohessa kuultiin Suojasivu ja ensimmäisenä encorena Sivulla jatkuu, tuo AN-basismin jumalainen ilmentymä. Kappaleen aikana nähtiin mielenkiintoinen koreografia: Eskelisen ja Liimatan pylly-vasten-pyllyä pump-pump -tyylinen välimarssi. Jonkinasteinen yllätys oli niin ikään se, että toiseksi encoreksi oli päätynyt 1900-luvun heleys, tai sitten ei.

Yhtä varma livelohkaisu kuin Rarmos Ybrehtar oli Simpukka-amppelin kakkosraita Ajoratamaalaus. Lääkkölän kitara jaksaa aina ilahduttaa väsyneenkin mielen. Ajoratamaalauksen ohessa AN esitti odotetun kappaleen Silti - majakka huitoo vieläkin yksin ilman käsiä - sekä aina yhtä kauniin Eläimen varmuuden. Huikeimmalta albumiltaan, Suljetulta, yhtye soitti totutusti hittinsä Kupit on kuin olisi häät (varoitukseksi niille escort-kaupunkirallin harrastajille: itseään vanhemman autossa nauraneet jo äitejä) ja uskollisten kuulijoiden iloksi myös verevärytmisen Sukututkimus lannistaa. Enempää ei enää kaivattu, sillä se olisi merkinnyt pyhän teeman rikkoutumista. Mutta palataan asiaan Tavastialla 1.11. taatusti huikaisevan Suljettu-kiertueen päätöstahtien merkeissä!

Olokselta kuultiin edelleen kappaleet Soita kotiin, Elvis sekä Ja jos. Liimatan omalaatuinen puhallinsoitinviritelmä herätti jälleen lämpimiä väristyksiä selkäytimessä. Allekirjoittanutta hämmästytti kovin, että lavan vieressä hartaana seissyt nuorimies aukaisi lopputahtien kohdalla sanaisen arkkunsa kehuen Ja jos - lyriikkaa. Harvassa lienevät ne, joihin ei tekstin hellyttävän epätodellinen huolenpito uppoaisi. Mainittakoon, että penkinpainajaisiin oli tällä kertaa puolitoista tuntia - edellisellä kerralla niihin oli kuusi tuntia. Kun tätä hetkeä myöhemmin Liimatalta tiedusteltiin, hän väitti sen olevan kuusi viikkoa, mitä voidaan pitää asianomistajan virallisena kantana aiheeseen.

Kun runsaan tunnin kestänyt soitto taukosi, lähti toimittajan puoliso keräämään yhtyeen nimikirjoituksia Suljetun sisäsivuille. Signeerausten metsästäjiä ei ollut runsaasti liikkeellä, joten henkilökohtaiseen kiitokseen Liimatalle jäi sopivasti tilaa ja aikaa. Lyhyen sananvaihdon jälkeen suunnistimme tyytyväisinä ulos, autolle ja kotiin. Lempikappaleet Valtani viimeinen päivä ja Sunnuntai eivät tällä kertaa live-oloissa toteutuneet, mutta sitä vartenhan tulevaisuus on olemassa. Siihen asti nämä portaat ovat raskaat nousta.

www.karppanen.com/an