Dave, Raittinen 24.11.2006

1. Sitähän se kaikki on
2. Luulin
3. Tätä iloista siltaa et kävele yksin
4. Tupaakka, viina ja villit naiset
5. Oikein
6. Joo, joo, mä rakastan sua
7. Sataa & 22
8. Jazzikansa tulee
9. Ja sinun äänesi

--- Tässä vaiheessa alkoi lainabiisien sarja, josta tunnistettiin vain Robert Johnsonin Dust my broom, sekä Elviksen That's alright mama. Tuntemattomiksi jäivät 'rolling stone' x3 ja 'all night long'. ---

14. Puhelinlasku on mun
15. Annan kitaran laulaa vaan
16. Pieni ja hento ote
17. Nuoret ja vanhat (M. A. Numminen)
18. Farewell Angelina (Bob Dylan)

"Siit on pitkään, kun viimeeks näin / oikeen ihmisen, jota vois kunnioittaa." Kotimaisen musiikin saralla tähän kategoriaan lukeutuvat paitsi Dave Lindholm, myös samana päivänä edesmennyt Juice Leskinen. Poismenouutinen ei tuossa vaiheessa ollut vielä tavoittanut valtaviestimiä ja uskollisen yleisömassan uuvahtaneita aisteja, mikä oli nostalgisoinnin ehkäisemisen kannalta hyvä asia.

Daven samaan aikaan sekä turvallisen tuttu että hämäännyttävä setti alkoi puoli kahdentoista maissa. Lähibaarin äänimaailma muodostui eläväiseksi, koska keikan alkuvaiheessa muuan kaljupäinen herrashenkilö käänteli kaiutinta osoittamaan vapaamuotoisiin suuntiin.

Nautimme keikan suoraan aitiopaikoilta puolittain takarivissä, mutta tukevasti pöydän ääressä. Vaikka ilta alkoi hiljaisissa tunnelmissa, ennen puoltayötä ilmaissessio oli houkutellut paikalle lukuisan määrän keskikäytävän täyttäneitä kuulijoita. Suureksi ihmetykseksemme viereisen pöydän äänekästä alkoholistia ei poistettu ravintolasta, vaan hänelle jopa anniskeltiin onnellisesti. Samaa ei voida sanoa kaikista pulskista pojista.

Illan henki oli pitkälti samanlainen kuin muinaisella Lauritsalan Willikissan keikalla. Sellaista se vertaaminen on, kun kaikki on sanottu.

Kotiutuminen suoritettiin onnellisesti jo ennen yhtä yöllä, kiitos lyhyiden etäisyyksien ja kivenheiton matkan.