Vaikka olen majaillut Ruokolahdella pian vuosikymmenen, tutustuin vasta nyt naapurikylän Kulttuuritalo Virtaan ja sen mainioon Karelia-saliin. Tilaa ja äänentoistoa riittäisi isommallekin orkesterille. Tällä kertaa lavalle pääsi kuitenkin tarkoituksella minimalistisempi koostumus: Maustetytöt, nerokkain kotimainen kokoonpano sitten Fonal Recordsin suuruuden päivien.
Keikkakokemuksena tämä oli vasta toinen, mutta jo aiemmin ehdin nostaa Maustetytöt vuosituhannen Suomi-suuruuksien joukkoon.
Joulukonserttikiertue koostui kahdesta setistä, kumpikin noin 40 minuuttia kestoltaan.
- Talvi Talvikin kanssa
- Ne tulivat isäni maalle
- Taksilla Vaalaan
- Viidestoista päivä
- Ihan niin kuin mukamasten vaan
- Se oli SOS
- Äiti älä huoli
- Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä
- Tein kai lottorivini väärin
---
- En saa unta varmaan haudassakaan
- Jos vain pääsisin pääsi sisälle
- Kaikki tiet vievät Peltolaan
- Mä loistan kuin hämärä
- Jos jäisin onnibussin alle
- Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin
- Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään
- Vuoden pimein yö (encore)
Edellisenä päivänä yhtye oli vieraillut laivalla, jossa olisi kuulemma ollut se ja sama, vaikka olisi soittanut samaa kappaletta koko illan. Konserttisaleissa taas on se vaara, että joku saattaa huomata heidän olevan lavalla.
Jo toisena kuultu kakkosalbumin helmi Ne tulivat isäni maalle tuskin voisi saada toista yhtä osuvaa esityspaikkakuntaa kuin Imatra valtavine tehtaineen: "Ne tulivat mun isäni maalle / ja veivät lapsuuteni rekoissa / sellutehtaalle / Ne näyttivät kirvestä ja käyttivät sahaa / ei nähneet metsää puilta / ei ees puitakaan / näkivät vain rahaa". Erityisen ilahduttavaa olikin nähdä eturivin nuorempien kuulijoiden tanssivan mukana.
Ainaloistavan Viidennentoista päivän jälkeen "siirryttiin humppaan" eli esikoislevyn lähimpänä kansanmusiikin traditioita olevaan tuotantoon, Ihan niin kuin mukamasten vaan sekä Se oli SOS. Äiti älä huoli -kappaleen alussa kitaristi Anna putosi matkasta, ja yhtyeen perinteiden mukaisesti hänet erotettiin bändistä.
Levyn ykkössuosikeistani En saa unta varmaan haudassakaan ei irtoa livenä yhtä hyvin, mutta tätä puutetta paikkasivat monet varsin täydellisesti toimivat versiot. Kakkossetin pakollinen mielisairaalalaulu oli tietenkin komea Kaikki tiet vievät Peltolaan, jota seurasi omalla paikallaan ikisuosikkini Mä loistan kuin hämärä. Ei ihme, että iskin siihen korvani jo ensimmäisellä kuuntelukerralla - nyt näet selvisi, että se on myös tekijöidensä mielestä koko Maustetyttöjen tuotannon masentavin kappale!
Onnibussin alle oli saanut joltain kriitikolta luonnehdinnan "joukkoitsemurhan ylistys", vaikka Kaisa itse halusi kirjoittaa mahdollisimman kauniin rakkauslaulun. Joulutunnelmaan yleisön nostatti viimeistään encorena nautittu Vuoden pimein yö, vaikka me itäisten maiden viisaat olemmekin jo saaneet lumipeitteen osaksemme.
Innostuin keikasta niin, että päätin hankkia yhden kappaleen fanituotetta (t-paita) ja jäin muiden mukana jonottamaan myyntipisteelle. Ostotapahtumaa väritin puolittaisella vitsillä ("ei oteta M-kokoa, se mahtuu päälle vain festareiden ensimmäisenä päivänä), joka kirvoitti pöydän toiselta puolelta kainuulaisen naurunremakan eli hyväksyvän hymähdyksen.
Jäämme yleisössä innolla odottamaan muun muassa Agents-yhteistyön antia.
Terve! Kiitos paljon!
