Kari Peitsamo, Ämyrock, Hämeenlinna 30.6.2007

1. Let's born to rock
2. (???)
3. Ämy 25 v.
4. Porno with whiskey (Jailhouse rock)
5. Viiala
6. Imagine
7. Kauppaopiston naiset (Summertime blues)
8. Remu gave me a jacket
9. Vi ska spela rock
10. Johnny B. Goode
---
11. Perseitä, perseitä, perseitä
12. Pieni iloinen koira
---
13. Setä Ben ja hänen lentävät syntetisaattorinsa:
Minut lukittiin vahingossa galleriaan



"Terblee lisää" --- "Play it loud!" Dobly oli ilmeisesti kohdallaan. Karin 30. Ämykeikka huivaistiin ilmoille hyvissä ajoin varttia vaille kaksi iltapäivällä. Juhlan kunniaksi festivaalin organisaatio muisti esiintyjää amerikkalaisen viskin muotoisella lahjalla. Tuotetta oltiin innokkaasti lahjoittamassa yleisön edustajalle, ennen kuin tavallistakin tehokkaamman pyörremyrskyn lailla tapahtumassa häärinyt järjestysmiesnainen poisti pullon huvialueelta. Yleisölle jäi sentään Porno with whiskey.

I'm in the middle of climax! Välispiikeissä hehkutettiin muun muassa kaikkien aikojen suomalaista keikkavuotta, jota värittävät kansainväliset rocklegendat ja Kari Peitsamo. Kaikesta tästä huolimatta ehdimme myös ihailla retkihuovan vieressä ja alla touhunneita muurahaisia, mustia ja varsinkin punaisia, kuten tapahtuman poliittiseen sävyyn kuuluu. Lisäksi paheksuttiin Hämeen Sanomien, tuon entisen IKL-sanansaattajan, henkistä olemusta, johon ei lukeudu Ämyrockin esitteleminen viikonlopun tapahtumalistalla (!).



Setissä lienee seikkaillut myös Singapore Joe, mutta seurueesta ei saatu tähän vahvistusta. Ämyretken pakolliset matkabanaanit olivat unohtuneet kuulijoilta, eikä Karin Cochran-Berry-Richard -linjalla toteutetun unelmien klassikon "ostin sulle jättiläisalttoviulun" pääesiintyjä ollut sekään mukana ennakkokaavailussa.

Reaalisia viuluja toki oli kuultu jo päivän ensimmäisen esiintyjän, demokilpailun voittaja Circusfolkin osuudessa. Folkia ja jättiläisfontteihin rinnastettavan selkokielisiä progevaikutteita risteyttävä kokoonpano teki posiitivisen vaikutelman jo alle kahdessakymmenessä minuutissa. Yhtye tuntui paitsi viihtyvän myös kunnioittavan sekä soiton ja laulun jaloa taitoa että yleisöä, ja yhdistettynä nämä kolme tekijää lupaavat paljon. Circusfolk kannattaa varata vaikkapa karonkan taustabändiksi, eikä tätä toteamusta pelottavasta ilmiasustaan huolimatta ole millään muotoa tarkoitettu loukkaukseksi.

Paikalliselinvoimaista Raappanaa tyydyimme kuuntelemaan sivukorvalla varhaissikaosaston puolelta (tuolloin lähes tyhjä anniskelualue). Huumoripopiksikin kutsuttu Aksu taas ei tehnyt sanottavaa vaikutusta prinssi- ja prinsessaosastoineen, vaikka "Kymmenen euron seteli" hymyilyttikin - kun on rahaa, voi ostaa kaikkea kivaa. Yleensä on kuitenkin syytä huolestua, jos väliosuudet viihdyttävät enemmän kuin musiikki.


Virolaiset vieraat eli Kosmikud:in menetimme lähes kokonaan keskittymällä maailmanparannukseen ja seurusteluun nyt jo huomattavasti vilkkaammalla anniskelualueella, mutta juomien ja päivällisen jälkeen saavuimme parahiksi seuraamaan Underworld Sleeping Societyn jälkimaininkeja. Osittain on pakko yhtyä takana seisseiden nuorempien tahojen kommenttiin: "Hirveetä paskaa." Yhtyeen esiintymistä ei suinkaan voi moittia, mutta erottuvuus on samalla tasolla kuin punaisten muurahaisten performanssi Che Guevara -lakanalla. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Yleisesti Ämy vaikutti tänä vuonna hiljaisemmalta kuin edellisinä vuosina. Nk. nauhantakainen juoppo-osasto tosin laajeni laajenemistaan, mikä herättää kevyttä huolestumista ajatellen alueen palvelutasoa ja yhdistyksen taloutta. Se pakollinen T-paita sentään vaihtoi omistajaa.

Ravitsemuksellisesti parannettavaa jäi paljon verrattuna edellisiin kokemuksiin. Kalliinpuoleinen herkkulautanen ei nimestään huolimatta häikäissyt olemuksellaan: viisi lihaa muistuttavaa kebabsiivua, vetisiä pakastevihanneksia ja kuivumisen porteille ehtinyttä kurkumakoristeltua riisiä tomaattipyreen kera.

Hälläpyörän iltaesiintyjä TV-resistori oli tällä kertaa niin lähellä mutta niin kaukana. Kahden vuoden takaiset tungoskokemukset yhdistettynä Turun Päiväkodin muistoihin pitivät meidät poissa jatkoklubilta, vaikka päätös olikin osittain yksipuolinen.

Itse Ämyrockin kaksi viimeistä esiintyjää, Sur-Rur ja The Orkestra vaihdettiin yhdistettyyn Linnanpuistoon ja laatuoluen (pakollinen savuolut, 6,20 e) nauttimiseen aina niin runollisessa Birgerissä. Päivällä olimme jo lounastaneet maittavassa pizzeriassa nimeltä Tekes, mikä on tutkimuksellisesti hyvin huolestuttavaa.

Hämeenlinna, you can make it so nice!

Regina & Kemopetrol, Doris 30.4.2007

Hyvin pitkästä aikaa vuorossa on reaaliaikainen aistihavainto LTKY:n organisoimasta aaton hip happeningista, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998.

Wappusuunnitelmamme menivät kerrasta täysin uusiksi havaittuani, että kaupungissa vierailee näkemisen ja kuulemisen arvoisia yhtyeitä hintaan 9 e. Näin siis paikkakunnalla, jossa yleensä keikkailevat vain Yö, Popeda, iskelmähumppa, paikalliset letinpyörittäjät sekä imatralainen puutarhakalustekuvasto.

Wanhan tavan mukaan ilta vietettiin varsin täysjärkisissä merkeissä (11, wapunpäivänä 15). Samaa ei voi sanoa illan pääesiintyjän aikana vallinneesta teekkaritunnelmasta, minkä vuoksi havaitsimme Laurasta lähinnä tiaran. Kostoksi havainnoitsija poltti ensimmäistä kertaa vuosiin kokonaisen sikarin tuhoten näin lähiympäristönsä viimeisetkin aivosolut (omat menivät jo). Vasta hieman myöhemmin allekirjoittaneelle valkeni, että ravintolat ovat muuttumassa savuttomiksi, minkä johdosta pian on jälleen haikean nostalgisoinnin aika.

Kemopetrolin jälkihavainnointi jääköön seuraavaan tapaamiseen, mutta tässäkään kerrassa ei millään muotoa ollut moittimista.

Alkuun palataksemme, Reginan lämmityssetti oli paitsi odotetun valmis myös tervehenkinen, ja se nautittiin ihailtavan rauhallisuuden vallitessa. Aulabaarin iloisista hinnoista oli ehditty hädin tuskin nauttia ensimmäinen trio, kun "Suuria voimia" jo loihdittiin ilmoille illan keskipisteen sulassa ytimessä.

1. Suuria voimia
2. Naapurissa puretaan taloa
3. Katson maisemaa
4. Päivä järvellä
5. ...nyt soitetaan hitaampi ja sitten saa taas tanssia... [keltainen koira]
6. Nyt on jo myöhäistä
7. [Olemme niin pieniä]
8. Paras aika vuodesta
9. En tiennyt että osaan tanssia
---
10. Soitan sitten sinulle

Ikään kuin ei illan tarjonnan munasarjoja liikauttava vaikutelma olisi riittänyt, seuraavana päivänä odotti järkytys: encorenakin kuullussa "Soitan sitten sinulle" -lohkaisussa ei kuulijan viikkokausien mittaisesta uskomuksesta huolimatta lausuta jumalallisesti "Ajattelinhan Kalia" vaan sen sijaan "Ajattelin hankalia".

Jälkihuomautuksena todettakoon myös seuraavaa: Päivä järvellä on todellakin Päivä järvellä, eikä Aina järvellä. Mistäköhän blogi on saanut nimensä?

ÄM testaa - Regina: "Oi miten suuria voimia"

Äänimaailman testiryhmä on ensimmäistä kertaa tekemisissä Reginan levyn kanssa. Tietämys yhtyeestä rajoittui stereotypioihin, kriitikoiden arvosteluihin ja mainittuihin etäisiin yhteyksiin mm. TV-Resistorin kanssa.

Poikkeuksena säännöstä toimi tämän kakkosalbumin toinen raita "En tiennyt että osaan tanssia", joka on jotain kautta ennestään tuttu - ilmeisesti radiosoitosta, vaikka emme kuuntele radiota.

Korviinpistävää Oi miten suuria voimia -lätyssä on sen degressiivinen kehityskulku selkeästä hittiaineksesta kohti puuroutuvaa täytemateriaalia. Kokemuksen täydellistämiseksi ÄM-testiryhmä suosittaakin erityisesti neljää ensimmäistä lohkaisua.

Kiitämme: Soveltuu kaikille, parantaa myös kyyniset. Hyvä muotoilu ja viimeistely, helposti omaksuttava, harmiton. Runsaat tilat.
Moitimme: Costi -assosiaatiot, kuluneet vuosikymmenet, kesken jääneet oivallukset.

*** ½

Viapori Winter Blues, Helsinki 3.3.2007

1. Aavaa preeriaa
2. Hyvästi kotimaa
3. Bum! Bum! Bum!
4. Käärmeen laulu
5. Lihava rakkaus
6. Ankara
7. Ikuisesti minun
8. Lasten mehuhetki
9. Kova luu
10. Dumari
---
11. Tonnin stiflat
---
[Johnny Cashia, kappale jäi tunnistamatta]
Bad moon rising
House of the rising sun
[Jotain]

Muut esiintyjät:
Esa Kuloniemi & T-Bones (& Judge Bean)
Pekka Helin Hipsters

Monen mutkan takana Suomenlinnan Tenalji von Fersen -salissa vietetyn illan aloittivat toiveiden mukaisesti Tuomari Nurmio ja Tohtori Hillilä. Vaikka salin kalustus muistutti teknillisen yliopiston luentosalia tai jättimäistä neuvotteluhuonetta, miljöötä ei voi moittia, ja tarjoilupöydästökin ansaitsee ryntäyksestä huolimatta hyvän maininnan.

Oheisessa kappalelistassa lienee asiavirheitä, mutta selväksi kävi, että tämä oli näkemisen ja kuulemisen arvoinen koostumus. Pääartistin suoritus oli ammattimaisen puhdas, nuorekas mutta elämää nähnyt. Mutkia ei oiottu vaan tehtiin eheä ja soitantoinen setti. Siitä todennäköisesti pitivät kaikki, paitsi se lähistöllä istunut teinityttö, jonka sukulaiset olivat raahanneet mukaan seurueen koristeeksi.

Oman ryhmittymämme kaukaisen ja poissaolevan jäsenen muistoltakaan emme välttyneet, sillä parin pöydänmitan päässä istui viralliseen asukokonaisuuteen pukeutunut pulleahko keski-ikää lähestyvä mies, joka ensimmäisen viinipullollisen jälkeen rohkeni hymyillä, toisen pullollisen jälkeen heitti ilmoille iloisia tuuletuksia ja kolmannen pullon jälkeen päätyi lavan edustalle heilumaan bluesin tahtiin asiantuntevan näköisenä.

Valitettavasti Aija Puurtinen oli sairastunut ja kauan odotettu Honey B & T-Bones typistyi Esa Kuloniemen T-luiksi. Toisaalta vältyimme kokonaan tuoppien tipauttelulta. Ohjelmanmuutos ja esiintymisjärjestys oli aistittavissa myös yleisöstä, joka oli parin tunnin kuluttua huvennut puoleen alkuperäisestä. Itsekin harkitsimme lähtöä jo puolenyön lautalla, mutta pienen miettimisen jälkeen valitsimme tuntia myöhemmän vaihtoehdon.

Ensi kerralla samaan tai johonkin toiseen paikkaan, ja omat Ämpärinaiset mukaan!

Korjaamo 20.1.2007

Lisätäänpä tämäkin maininta vain hieman myöhässä.

Matkustimme taannoin idästä aina etelään asti kuulemaan muun muassa Ristoa ja M.A. Nummista Korjaamolla. Lähtö välietapista määränpäähän tapahtui kohtuullisen myöhään ja istuskeltuamme ensin noin kaksi tuntia Mikonkadun Meze Pointissa 9 ruudun pienoismezejen ja viinin äärellä jatkoimme taaperrusta kohti Töölöä.

Koska mukana oli vain maalaisia, kävelymatka paljastui huomattavasti pidemmäksi kuin etukäteen oli annettu ymmärtää ja seurueen heikoimman lenkin jalat menivät pellekengissä melkoisen tohjoksi.

Perillä Korjaamolla ehdimme seistä valtaisalta näyttäneen jonon jatkona noin viisi minuuttia, kunnes pienehkö naisihminen tuli kertomaan, että paikka on loppuunmyyty. Seurueen keskimmäisen jäsenen mielestä kyseinen täti näytti jotenkin tutulta, mutta onneksi mitään randomoituja sinunkauppoja ja epätoivoisia keikallepääsy-yrityksiä ei harjoitettu.

Siirryimme sen sijaan lähistöllä osuvasti sijainneeseen Janoiseen Loheen ihailemaan lumihiutaleiden leijailua ja joulukorttimaisemaa. Saimme huolestuttavat istumapaikat pelottavan läheltä baaritiskille johtavaa reittiä ja hyvin humalaisen seurueen vierestä. Pöydässä oli urheiluliite, jossa esiteltiin muun muassa nuori venäläinen tennistyttö, jonka nimi on unohtunut. Sijainnista huolimatta mitään vahinkoja ei aiheutunut, ellei lasketa sitä, että ylimmäinen matkaoppaamme läikytti loput kaljastaan urheilulehden päälle ja sivut liimautuivat kiinni.

Sen jälkeen jatkoimme matkaa rautatieasemalle, joten sen pituinen se keikka.

Ensi lauantaina paremmalla onnella, tiedolla ja ennakkolipuilla Suomenlinnaan ja Viapori Winter Blues, jossa mukana Honey B & T-Bones, Tuomari Nurmio ja Tohtori Hillilä.

Dave, Raittinen 24.11.2006

1. Sitähän se kaikki on
2. Luulin
3. Tätä iloista siltaa et kävele yksin
4. Tupaakka, viina ja villit naiset
5. Oikein
6. Joo, joo, mä rakastan sua
7. Sataa & 22
8. Jazzikansa tulee
9. Ja sinun äänesi

--- Tässä vaiheessa alkoi lainabiisien sarja, josta tunnistettiin vain Robert Johnsonin Dust my broom, sekä Elviksen That's alright mama. Tuntemattomiksi jäivät 'rolling stone' x3 ja 'all night long'. ---

14. Puhelinlasku on mun
15. Annan kitaran laulaa vaan
16. Pieni ja hento ote
17. Nuoret ja vanhat (M. A. Numminen)
18. Farewell Angelina (Bob Dylan)

"Siit on pitkään, kun viimeeks näin / oikeen ihmisen, jota vois kunnioittaa." Kotimaisen musiikin saralla tähän kategoriaan lukeutuvat paitsi Dave Lindholm, myös samana päivänä edesmennyt Juice Leskinen. Poismenouutinen ei tuossa vaiheessa ollut vielä tavoittanut valtaviestimiä ja uskollisen yleisömassan uuvahtaneita aisteja, mikä oli nostalgisoinnin ehkäisemisen kannalta hyvä asia.

Daven samaan aikaan sekä turvallisen tuttu että hämäännyttävä setti alkoi puoli kahdentoista maissa. Lähibaarin äänimaailma muodostui eläväiseksi, koska keikan alkuvaiheessa muuan kaljupäinen herrashenkilö käänteli kaiutinta osoittamaan vapaamuotoisiin suuntiin.

Nautimme keikan suoraan aitiopaikoilta puolittain takarivissä, mutta tukevasti pöydän ääressä. Vaikka ilta alkoi hiljaisissa tunnelmissa, ennen puoltayötä ilmaissessio oli houkutellut paikalle lukuisan määrän keskikäytävän täyttäneitä kuulijoita. Suureksi ihmetykseksemme viereisen pöydän äänekästä alkoholistia ei poistettu ravintolasta, vaan hänelle jopa anniskeltiin onnellisesti. Samaa ei voida sanoa kaikista pulskista pojista.

Illan henki oli pitkälti samanlainen kuin muinaisella Lauritsalan Willikissan keikalla. Sellaista se vertaaminen on, kun kaikki on sanottu.

Kotiutuminen suoritettiin onnellisesti jo ennen yhtä yöllä, kiitos lyhyiden etäisyyksien ja kivenheiton matkan.

22-Pistepirkko's 25th Anniversary Party, Tavastia 3.11.2006

- P-K & Janko
- You&Me
- The Others aka 22PP
- 22-Pistepirkko

Vanhuus ei tule yksin. Lähestyvän kolmekymppisyyden - ja totta puhuen myös työtilanteen - tähden jouduin valikoimaan Pistepirkkojen (3.11.) ja Esa Kuloniemen (4.11.) juhlasessioiden välillä, koska energiamme riittivät vain yhteen tapahtumaan.

Ensin mainitussa nautittiin PP-väen antimista sekä pääpoppoon että sivuprojektien kera Tavastian klassisessa miljöössä, kun taas lauantai-iltana tarjolla olisi ollut Honey B & T-Bones, Tuomari Nurmio ja hra Hillilä vaivaiseen kahdeksan euron hintaan. Tavastiaan kohdistunutta valintaa ei voi suinkaan moittia, mutta ikuiseksi arvoitukseksi jää, miltä Kuloniemen juhlailta olisi kuulostanut ja millaisen lisävärin edellisen yön viiden tunnin yöunet olisivat tuoneet kyseiseen aistielämykseen.

Tavastian perinteisesti savuisa sessio käynnistyi naisten vessasta, jonka seinäkirjoituksessa oli siteerattu Riston "Levy-yhtiön jätkät" -raitaa, mutta valitettavasti väärinkuulluin sanoin. Toisaalta karjalais-porilaisen suomipoppi-, sukkahousu- ja lettihevin täyttämän kaupungin keikkaevakoilla ei pitäisi olla minkäänlaista oikeutta valittaa näin pienistä tyylivirheistä, joten vaikenemme täältä tähän.

Tulimme paikalle sen verran myöhään, että P-K:n ja gambialaisen Jankon osuus oli jo ohitse. Klo 22.30 paikkeilla alkanut Asko K:n ja Marjatta Ojan tunnelmointi muistutti henkisesti Vri-Ilin Flow-settiä, mutta särki korvia selkeästi enemmän kuin kuvataiteen tuottaminen seinälevylle. Kansantajuisesti voitaisiin myös puhua härkävainaan nuotista.

Ehdottoman tunnelmallisen mutta taustoiltaan kauniin puolituntisen jälkeen allekirjoittanut taukoutui aulan puolelle ja palasi vasta puoli tuntia myöhemmin The Othersin tuttujen sävelten siivittämänä. Kaikki sitä ennen esitetty meni siis onnellisesti tai onnettomasti ohi. Lennokkuus oli illan sana eikä pakollisilla balladeilla juuri ollut annettavaa kriittisimmälle kuulijakunnalle. Toisaalta osassa yleisöä vaikuttivat ikääntymisen ja alkoholinkäytön tuomat sivuvaikutukset siirappeineen.

Pistepirkko-osuuden parasta antia oli paitsi poikkileikkaus historiaan, myös rehellisyys ja kiireettömyys. Valitettavasti sama ilmaisu ei päde kaikkeen yleisöön, sillä keskeytimme kuuntelun heti sipulikeiton päätyttyä klo 02 ja säntäsimme hallitun rauhallisesti kohti viimeistä K-juoppojunaa. Paluumatka noudatti illan Tavastia -henkeä: harvoin saa todistaa yhtä rauhallista (ja negatiivisessa mielessä myös innotonta) suuren massan iltasettiä. Kenties vika on ennakko-oletuksissa. Ehkä Pistepirkko ei sittenkään ole 25 vuoden historiansa aikana päätynyt massatuotteeksi, ja harvassa ovat ne ihmiset, jotka haluavat viikonlopun pikkutunneilla matkustaa Keravan lähijunassa ja vieläpä suureen ääneen julistaa tapahtunutta.

Keikkakokonaisuus ei ollut huono eikä loistava, vaan jossain siellä välissä. Toisaalta siitä muodostui odotetun lämmin ja vaivaton. Kunnioitimme, viihdyimme, ehkä jossain määrin myös leipäännyimme. Sitä älköön kuitenkaan moitteeksi luettako, paitsi allekirjoittaneelle.

Illan kääntyessä pikkutunneille opin konkreettisesti, että on parempi olla väsynyt ja kiireinen kolmenkympin epänormihenkilö kuin juuri 18 vuotta täyttänyt Erika tai Heidi naistenvessan kännykkäosastolla. "Mix te ootte siellä, ei me päästä sinne viikonloppuna. Onx siellä ihkuu?"

Onneksi todellisuus ei ole aivan näin pimeän peittämää. Väsymykseen auttaa kahvi, niiden kuuluisien balladien välttäminen ja Snowy Dave, ja kaapin päältä on lyhyt hyppy maan pinnalle.

Muutto valmis

Keikkahöpinät on onnellisesti siirretty kotisivulta tänne. Ainoa tuskan aihe tällä hetkellä on se, että kaikki kuuntelemisen arvoinen sijoittuu kauas toisaalle ja aika ei yksinkertaisesti riitä maallisen sijan alituiseen vaihtamiseen.

Soitan, loruilen, kirjoitan, en siis ole olemassa.

TV-Resistori, Aavikko, Siiri Nordin & co 18.8.2006, Helsinki, Flow06

At your service! Perjantain Flow -osuuden tapahtumapaikkana oli Kaikukadun urbaanin tyylikäs sisäpiha. Alkuilta vietettiin pisaroivissa tunnelmissa, sateen ja paisteen paikoin vuorotellessa, mutta hiuspensaat eivät tästä huolimatta suostuneet räjähtämään.

Olimme koko seurueen voimin paikalla ennakkolippuinemme jo klo 17 ja saimme kunnian tehdä kierroksen lähes tyhjällä pihalla. Sosiaalisen kanssakäymisen taitajamme oli ehtinyt tehdä tuttavuutta tarjoiluhenkilökunnan edustajaan jo raitiovaunussa, ja jos tämä olisi lomamatka ulkomaille, matkanjohtaja olisi hyvinkin voinut luovuttaa tästä hopeisen kunniamerkin Lebensraummacherin käyntikorttiin. Toinen yhtä kunniakas saavutus oli ystävällinen huomautus järjestysmiehiltä oltuamme vasta kymmenen minuuttia tapahtumapaikalla: seurueen huonot ihmiset olivat ajautuneet tuoppeineen anniskelualuerajojen ulkopuolelle.



Lavalla tapahtuman polkaisi käyntiin italialaisen Vri-il -trion sooloedustaja Francesco Cavaliere seuranaan kotimainen taidekyky Elsa Salonen, joka hämmensi yleisöä piirtämällä mikeillä varustetulle puulevylle ja muodostamalla näin osan tapahtuman äänimaailmaa. Ja kyllä kiitos, olen joutunut lunttaamaan aiheesta Flown sivuilta. Kyseisen kuvauksen mukaan Vri-ilin "musiikkia leimaavat erikoiset soittimet ja hypnoottinen improvisaatio". Mihin oikeastaan tulisi vetää äänen ja musiikin välinen raja? Onko sillä väliä? Kerettiläisinä kykenimme itse lähinnä tuottamaan absurdeja naurahdus- ja hihitysääniä Vri-ilin puupalikoiden, kuminauhojen ja Salosen kädenliikkeiden täyttäessä tajunnan ja ensimmäisen oluen valuessa vatsoihin.



Siiri Nordinin aloittaessa paikalla oli jo enemmän kuin yksi kourallinen yleisöä. Keikan antaumuksellista seuraamista vaikeutti päivällistauko, mutta päällimmäiseksi mielentilaksi jäi kahtiajako. Osa materiaalista syöpyi mieleen ensikuulemalta, kun taas loput setistä sekoittuivat osaksi tiedostamatonta puurovelliä. Ja kyllä, Aavikko ensimmäistä kertaa livenä kuulosti tarkalleen Aavikolta. Sopiva sanapari voisi olla vaikkapa hengästyttävän tehokas.

Vaikka huonot ihmisemme eivät itse kontribuoi soittamisen maailmassa, heidän kritiikkinsä keikkojen ja levyjen äänimaailmasta ovat asiantuntijahenkisiä, paikoitellen äänekkäitä ja ainoastaan kevyesti toistoisia. Allekirjoittanut keskittyi lähinnä riivaantumaan siitä, että ei kaikkien näiden vuosien jälkeenkään kykene muistamaan tuttujen kappaleiden nimiä - paitsi tietenkin sen iänikuisen Viitostien, joka muuten vie yllättävän kauas pohjoiseen, eikä sitäkään tulisi blondiuden vallitessa ajatelleeksi kuulematta ensin kyseistä kappaletta.



Entäpä sitten TV-Resistori! Kaikki Päiväkodissa kerätyt tuskanhaavat umpeutuivat ja kivi tipahti sydämeltä. Valitettavasti käsiini ei koskaan tipahtanut kameraa Bääbsin tallentamiseen, ja niinpä meidän on ollut tyytyminen pariin etäisen näköiseen bändiotokseen. Numerot on meidän puolella ja Näen tanssivan sun uudestaan muodostivat tämän keikan sydämenpysäykset. Päiväkotiin nähden settilista oli luonnollisesti jonkinlainen "omstart", mutta tärkeintähän on, että syntikat ja laulu heräsivät kuolleista eli Päivi ja Ykä tekivät comebackin.

Intiaanidisko sai Lebensraummacherin taas kananlihalle, kun taas allekirjoittanut ei kykene täysin mukautumaan kappaleen olemukseen liveolosuhteissa. Ratsasta mun ponilla kuorrutettiin pysäyttävillä väli-iskuilla ja seassa nautittiin muutama ravitseva vesipisara taivaalta. Viimeisen hitaan odotuksessa taas oli ripaus perjantai-illan levottomia jalkoja.



Koko settiä unohtamatta:

1. Kolme kertaa päivässä
2. Serkut rakastaa paremmin
3. Puhalla tai halkean
4. Odotan viimeistä hidasta
5. Numerot on meidän puolella
6. Intiaanidisko
7. Ratsasta mun ponilla
8. [uutta tai jotain: "Ne on kai tehty jo tehtaalla"]
9. Näen tanssivan sun uudestaan

Koska kaikkea mitataan nykyään rahassa, niin syntyipä tästä kaikesta vielä kahden albumin verran lisätiliä Fonalille, eli sananjulistus ei kenenkään osalta ole mennyt hukkaan. Omalla kohdallani ei edes ikioma kesäloma mennyt hukkaan, sillä Centrumin 90 % onnistunut tablaaminen lukeutuu vuoden hyödyllisimpiin aikaansaannoksiin.

Päällimmäiseksi mielikuvaksi Flow-illasta jäi suorastaan ruhtinaallinen väljyys, jollaisesta olen harvoin ehtinyt nauttia festivaalialueella. Alkulauseessakin jo sivutut lavan taustakuvat ja -tekstit täydensivät illan elämysmaailmaa ja ainakin saksalaiseen sotilasjärjestykseen tottuneita tällainen peräkkäisten ja tiiviiden sessioiden putki ilahduttaa: encoreja ei todellakaan kerjätty eikä kuultu. Niille on aikansa toisaalla.

Gravenhurstin jälkeen päätimme hylätä sisäpihan - ja etukäteen hehkutetun Bez -DJ:n setin - ja jatkaa matkaamme lähistöllä sijaitsevaan Milenkaan. Kahden maistuvan oluen jälkeen olimmekin jo hyvissä ajoin eli klo 23 valmiita siirtymään nukkumapaikoille. Seurueen ulkopaikkakuntalaiset suuntasivat tasapuolisuussyistä vaihteeksi kaukaiseen Karakallioon, ja kun toisaalla oli jo nukuttu tunti, olivat huono-onnisemmat siirtyjät perillä vasta varttia vaille yksi yöllä. Miksi läksin minä hullu Espooseen, sanoisi Juice tähän, mutta onhan sitä kellossa tunteja.

Ensi vuonna uudestaan, mutta vielä paremmin!

Flow -festivaalin sivuille

TV-Resistori & Risto 5.8.2006, Päiväkoti, Turku

1. Kolme kertaa päivässä
2. Serkut rakastaa paremmin
3. Puhalla tai halkean
4. Odotan viimeistä hidasta
5. Numerot on meidän puolella
6. Intiaanidisko
7. Ratsasta mun ponilla
8. ???
9. Pong a long
10. Näen tanssivan sun uudestaan

11. ??? [Ikioma kesäloma mulla on / jaa se kanssani]

TV-resistorin kauan ja hartaudella odotettu liveheitto sisälsi teoriassa kaiken mitä pitääkin, mutta Ykän ja nimikirjoituksensa hihityksen kera muotoilleen Bääbsin lauluosuudet hautautuivat hikisen teiniputkiravintolan seiniin ja looseihin. Entä missä on ystävämme Syna? Centrumin kaltainen tunnelmointi ei olisi tyyliltään edes istunut UM-festivaalin tunkujatkoille. Silti toivomme miksaajan tulevaisuudessa suovan yleisölle muutakin kuin yhdistetyn rumpu- ja bassosinfonian.

Vanhat keikkaniksit pääsivät kunniaan ja muun muassa serkut & illan viimeisen odottelu oli nostettu tempotaivaaseen kiusallisten hitaiden välttämiseksi. Kokemus oli toisaalta tyrmistyttävä, toisaalta miljööseen soveltuva. Puhalla tai halkean sai tähän tarkoitukseen seurakseen energisoivan säksätyskompin. Viimeistään Numerojen paikkeilla Päivi hukkui kokonaan, mutta muistamme hänen sävykästä ääntään haikeudella ja kunnioitus sydämissämme. Vain harva tässä maailmassa löytää paikan eturivistä.

Intiaanidisko kuorittiin teltastaan pienellä haudonnalla. Jotain olennaista jäi silti kadoksiin. Epäindiemäinen mutta tehokas Ratsasta mun ponilla oli ennallaan kuin tuore luomumuna.

Taltioijan Odotan viimeistä hidasta -performanssin kohdalla kehittelemä onttoriimi "Tempo yllä edelleen, ei rinnastu Citroen" herätti muutama päivä keikan jälkeen hämmästystä jopa kirjoittajassa itsessään, mutta loppujen lopuksi kyseessä olikin vain viittaus levyn versioihin ja eritoten kyseisten plättien kuunteluun firman pakettiauton cd-soittimesta (kiitos, 80 tunnin putki TV-resistoria tien päällä ilahduttaa kenen tahansa sydäntä).

Allekirjoittaneen häpeäksi on todettava, että hänen lähipiiristään ei löydy sen paremmin keikan 8. välikappaleen kuin päätöspalankaan tunnistanutta. Jälkimmäinen on ehtaa 80-lukua, mutta nimimuistiltaan ihminen on vain niin nuori kuin ei koskaan ole tuntenut olevansa.

Riston täyden keikkasetin listaamista ei uuden levyn odotuksessa edes yritetty, mutta jotain säilyi silti muistoksi myös jälkipolville. Yhtye oli jälleen kaunistunut entisestään. Ruhtinaallisen aikaisin (klo 23.40) vauhtiin päässeen kakkososuuden alkupuolella nautittiin muun muassa jo tutuiksi tulleet Levy-yhtiön jätkät sekä tietenkin Nina, olen palasina. Rummuissa heilui vaihteeksi Ville Leinonen. Studioon verrattuna ensimmäinen vartti vietettiin vahvasti jazztunnelmissa.

Jatkoakin seurasi: Kultainen sade, jonkinlaista Velvet Undergroundin suuntaan viittaavaa ulosantia, Unessa mies valveilla nainen ja Rakkaani, mennään Aasiaan. Uuden levyn annista testattiin etukäteen hitunen diskopalloa, ja perinteisistä lohkaisuista annos rakkautta Annukan kaa. Encoret menivät tykkänään ohi aistien, mutta tästä ei pidä syyttämän kenenkään aivotoimintaa, vaan pikemminkin lämpötilan ja ahtauden tuottamia not ahaa -elämyksiä.

Kaikki oikeudet äärimmäisiin virheisiin pidätetään ja niitä on tunnetusti paljon. Mitään erityistä ei keikkojen aikana nautittu ja sen ainoan viskinkin joku töytäisi pöydältä alas. Mutta sellaista se on, kun on liian kuuma, liian ahdasta epäsosiaaliseen tiedekuntaan ja kaupan päälle vielä hartiatkin jumissa, a.k.a. vapinaa myös muina kuin maanantai-aamuina.

And now something completely different: top hit links

Fonal
TV-Resistori
Risto

Lodger & TV-Resistori & Wojciech 21.1.2006, Klubi, Turku

Ei, tämä teksti ei todellakaan ole sitä, mitä sen pitäisi olla, eli huolellisesti Avecran kuitin perspuolelle dokumentoidun triplakeikan pedanttinen puhtaaksikirjoitustoimenpide.

Sen sijaan kyseessä on vilpitön alle kahdenkymmenen rivin mittainen ylistyslauselma alkuaan naantalilaisen TV-resistorin esiintymiselle. Näen tanssivan sun uudestaan!

Studiossa ajoittain lähes tuutulaulu- ja koirankoulutustasolle päätynyt yhtye onnistui livenä vangitsemaan väsyneimmätkin matkamiehet ja -naiset hypnoottisen tuplasyntikkansa uumeniin, asiallisten taustojen myötävaikutuksella. Sekä oikean että vasemman olkapään puolelta tarkkailtu Päivi yllätti paitsi kiehtovalla ja sympaattisella olemuksellaan, myös todella ammattitaitoisella tulkinnalla, joka oli kenties parhaimmillaan vasemman olkapään suunnasta havaittuna.

Encorena kuultu pelkistetty tulkinta kappaleesta Centrumi (wannabe-aka. "Ei enää riidellä") lukeutuu kuluneen vuoden pysäyttävimpiin musiikillisiin hetkiin. Vaikka elämme vasta tammikuuta, TV-resistorin tuskin tarvitsee hävetä viihtyisäksi osoittautuneen Klubin keikkaa jatkossakaan.

Edit: jälkiviisaana on helppo todeta, että jo runsas vuosi myöhemmin illan esiintymisjärjestys olisi todennäköisesti ollut käänteinen tapahtuneeseen nähden. Muodostuvatko Hannes Häyhän ja Lodgerin "liian hyvät" videot yhtyeelle taakaksi vai käyntikortiksi maailmanmaineeseen, jää nähtäväksi. (9.4.2007)

---

Lisää TV-Resistorista yhtyeen sivuilla, unohtamatta Lodgeria