Ilosaarirock, 13.7.2008

Kolmantena päivänä, kun mikään ei enää nouse kuolleista ja jo pelkkä festariruoan käry alkaa oksettaa, on aika astua maihareihin ja ottaa mahdollisimman hidas suunta luoteeseen. Tai tässä tapauksessa vuoteeseen, mikäli avaruuspeiton, huovan ja peittomytyn yhdistelmä lasketaan sellaiseksi. Neljät päiväunet ottanut bloginpitäjä kieltäytyy täten kaikesta järjellisten asioiden kirjoittamisen vastuusta.

Ennen festivaalialueelle lähtöä nautimme asiallisen piknikin, jota värittävät olut, kuohuviini ja mansikat jäätelön kera tai toisinpäin. Samalla kuullaan sitting-in-the-kitchen -komiikkaa aiheista mutteri navassa, mitä lintu sanoo ja kynttilän puhallus, esittäjinään parivaljakko MS & TS. Alueen lähistöllä jälkimmäinen kiipeää puuhun, saa allekirjoittaneelta rahapalkinnon ja paikalle osuneelta järjestysnaiselta välittömän paheksunnan ja laskeutumiskehotuksen.

Festivaalitapahtumien keskipisteeseen päädytään lyhyen keskustavisiitin ja pyöräpalautuksen jälkeen samaan aikaan, kun Turisas esiintyy. Suurin osa sunnuntain havainnoista perustuu konditionaaliin: jokaisella lavalla luultavasti olisi jotain, muutakin kuin päästagen Lauri Töhkä tai turhan kaavamaisesti rullannut ulkomaanvieras Common. Ypö-Viis heittää välissä paikoin iällisesti elähtäneen mutta hyvin toimivan punk-setin, joka inspiroi väsynyttäkin kuulijaa: musiikkia ei pidä ajatella liian vaikeasti, varsinkaan jos tekee työkseen tutkimusta.

Rentolavalla puuhailee hämäränkuuloinen dipi-dipi-dipi-dipi-dipi -puhallincombo, joka lienee ollut romanialainen Fanfare Ciocarlia.

Illan pääesiintyjä on Nightwish, josta on kaukaa tarkkailtuna todettava savolaisittain, että eipä tuo huono ollut jos ei hyväkään. Sympatiat Kiteetä kohtaan kääntävät vaa'an nykyisestä vokalisoinnista muinaisiin aikoihin ja Turusen suuntaan - tämä siis vuosien mittaisena kuullun ymmärtämisharjoituksena, mitenkään yhtyeen omia tarpeita väheksymättä.

Helsingin Sanomien Jarkko Jokelainen on luonnehtinut Anette Olzonin lavaesiintymistä karaoke-emäntämäiseksi ja abbamaiseksi, johon itse lisäisin kolmanneksi termiksi Euroviisut. (Lienee ruotsalainen syntymäominaisuus - ajatelkaapa Abban lomassa vaikka Eva Dahlgrenin tunnetuinta tunnelmapalaa Ängeln i rummet sovituksineen, till exempel.)

Mutta mitä muutakaan musiikki olisi kuin erilaisten kulttuurien kohtaamista, niihin tutustumista ja sietämisen opettelemista. Parhaillaan niistä syntyy jotain muutakin kuin viskinhuuruinen kasa umpisuomalaista tuskaa, jossa jokainen on oman elämänsä raunio, Johanna Raunio.



Sunnuntain pilvisektiossa nähtiin muun muassa Jesse, mutta tapahtuma ei päätynyt valokuvaan. Sitä harmitellessa yleistä maantasaosastoa huovan päältä tarkkailtuna.

Festivaali päätetään osaltamme gospelinsekaisella kotiin- eli soluunkävelyllä, koska pyörät on jo luovutettu. Swing low, sweet chariot!

Ilosaarirock, 12.7.2008

Lupasin edellisessä postauksessa, että kirjoitusten taso laskee perjantain virallisen Klubi-tarkkailun jälkeen kuin lehmän häntä. Niin se tulee myös tekemään, koska mitään selväjärkistä havainnointia ei lauantain-sunnuntain aikana enää harrastettu.

Toki huonommin meni sillä 2cl Jägermeister-koeputkipatteriston hankkineella perjantaihoipertelijalla, jolle yhden suoran askeleen ottaminen oli lähes ylivoimainen tehtävä, tai jalkakäytävää pitkin sick-sakanneella teinitytöllä, joka saattoi itsemurhapyöräilyni vuokrarähjällä kokonaan uusiin sfääreihin. Käytännössä polkupyörä hyökkäsi ajajansa jalkaan vasta myöhemmin kotimatkalla, ja mustelmakin oli kovasti vaatimaton.

Aamuyöllä varasteleva harakka löysi tiensä armoitetun ihanan solumajamme parvekkeelle tähtäimessään Citymarketin avonaiseen muovipussiin loppusijoitettu minigrip-pussillinen cashewpähkinöitä. Nokkimisyritysten ääniin ei voinut olla heräämättä, paitsi toinen keittiössä sijainneen tyttösolun asukkaista. Allekirjoittanut olisi mielellään häätänyt räpiköivän linnun, mutta parvekkeen ovi oli tilasyistä blokattu keittiönpöytäkompleksilla ja täten ainoaksi hätäratkaisuksi jäi tuuletusikkunan sulkeminen.

Aamulla selvisi, että kyseinen pussi oli kovasti nokittu mutta ehjä. Pähkinäannos meni hukkaan, mutta kun on harakka testaajana, voi hyvällä syyllä kehua tuotteen laatua. In minigrip we trust!

Lauantaipäivä valkeni suloisessa kesäsateessa, joka tosin alkoi vasta puolenpäivän jälkeen, mutta lievä valehtelu on sallittua. Myöhemmin iltapäivällä suunnistimme festivaalialueelle ja kaikki mahdolliset punaviinipakkaukset joko nautittiin etukäteen tai jätettiin viinanarikkaan koristamaan maisemaa, sillä niitä ei saa kuljettaa tapahtumien keskipisteeseen varsinkaan luovilla tavoilla. Välivierailu viinanarikassa aiheutti yllättävän paluuruuhkan: porteille oli ehtinyt muodostua läpitunkematon jono. Jonottamisen tuskaa lievensi se, ettei kukaan yrjönnyt vieressä, toisin kuin narikalla.

Onnistuimme kiitettävässä määrin välttämään anniskelualueen ylihintaiset lämpimät kaljat, ja mömmöistäkin nautittiin ainoastaan hedelmiä hartaan ilmeen vallitessa.

Scandinavian Music Groupin sekä von Hertzen Brothersien keikkaluonnehdinnoiksi sopivat edellisen päivän Hanoi Rocks -adjektiivit. Paljon paremmin olivat asiat Plutonium 74:n kohdalla, ellei lasketa sitä, että eräs sekapäinen blogitohelo suuntasi ensin YleX-stagelle, jossa esiintyi ruotsalainen ylidoupattu raskaan musiikin kokoonpano. Kun lopulta oikaisimme takaisin Rentolavalle, oli Plutonium jo ehtinyt soittaa Peittoalueen ulkopuolella -levyn asiahuumorilla groovaavan kimppahumpan "Kaisa meni diskoon". Luvassa oli kuitenkin vielä annos Tuubajuubaa sun muuta kuubaa, eikä seuraavana päivänä hankitun kakkosalbumin(2) perusteella siinä Alakerran(2) orkesterissakaan ole moittimista. Ei vaikka raidan alku kuulostaakin aivan Ultra Bralta, ja täten olemme koonneet epätoivoisen aasinsillan tämän tekstikappaleen ensisanoissa mainittuihin epäinhimillisyyksiin.

Festarikuvauksen mukaan Plutonium 74 on "kuusitoistajalkainen kummajainen, jonka musiikista ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle". Keikka teki kuulijoihin vaikutuksen, ja kuulemattakin voi suositella bändin debyyttialbumia Pasilasta Kallioon sikäli kun se on kuullulla tavalla reggaepainotteinen; Peittoalueen ulkopuolella -plätällä on annettu tilaa myös kokeiluille ja hiljaisuudelle.



Sää poutaantui illaksi ja Ismo Alanko Teholla -setin aikana seurueessamme keskityttiinkin lähinnä pressun päälle muodostuviin kommuunisiin muodostelmiin. Kuten aina festareilla, nurmikolle eksyi myös yksi ylimääräinen nukkuja, jota kukaan ei tunne.

Rapakon takainen R&B -setä Joe Bataan väritti Rentolavan iltaa ammattitaitoisen ja monikulttuurisen kokoonpanonsa voimin. Miehellä on takanaan yli 40 vuoden ura, mitä ei voi olla kuulematta lopputuloksesta. Spiikkien perusteella huomattava osa soittajista oli "löytynyt" Barcelonasta.



Ilosaarirockin lauantain pääesiintyjä oli luonnollisestikin paikallishumppaorkestra Eläkeläiset, jonka juhlakeikka päättyi monien näkijöiden silmissä ennenkokemattoman mittavaan ja näyttävään ilotulitukseen. Shown hinta lienee ollut kuusinumeroinen. Allekirjoittaneella pyöräilyseuransa kanssa oli ilo havainnoida tapahtumaa Suvantosillan toiselta laidalta, joka tarjosi suorastaan aitiopaikan ilotulituksen katseluun. Lähempänä paikalla olleet kokivat muun muassa tuhkaasataaniskaan -performanssin.

Varhainen nukkumaanmenoyritys ei aivan onnistunut, eikä ollut syytäkään, sillä sangrian vaikutuksen alaisena olleelta soluasukkitoveriltamme kuulimme muun muassa tarinat "kaikki P-sanat vieneistä vaihtareista" ja aiemmista hilpeistä pippaloista, eikä perjantain hieman epäluuloisesta suhtautumisesta asunnon kahdeksaan yllätysasukkaaseen ollut tietoakaan. Talon alakerrassa puolestaan oli käynnissä epätoivoinen pyykinpesu ja linkous, joka kesti 2 tuntia ja 15 minuuttia.

Terveellinen savun henkäys kesäyössä on aina paikallaan, varsinkin kun tuulet tyyntyvät ja sikarit suostuvat syttymään.

Ilosaarirock, Sulo-klubi, Joensuu 11.7.2008

Ensimmäinen ilosaariviikonloppuni sitten vuoden 1999 käynnistyi syystäkin suositellusta Wanha Jokela -ravintolasta, jonka muikkuannoksessa ei ollut moitteen sijaa, juomista nyt puhumattakaan. Kevyesti lahoiksi osoittautuneet vuokrapyörät (a 4e) kuljettivat intomieliset klubilaiset keskustasta festivaalialueen välittömään läheisyyteen.

Illan ohjelmiston avasi isommalla YleX-lavalla perusmöyrinyt 51koodia, josta vaatimattomaksi mutta riittäväksi kuvaukseksi riittänee "Ei se ollu niin huono kuin luulin":



Pienemmän eli rekkalavan repertuaarin saattoi alkuun Klaus Thunder & Ukkosmaine. Allekirjoittanut tarkkaili tapahtumaa anniskelualueen välittömästä kaukaisuudesta, mutta vaikuttui artistin iloisesta asenteesta ja Iggy Popia, nuorta Mike Monroeta sekä jotain muuta risteyttävästä lavashowsta. Viikonlopun aikana opimme, että keltaisiin housuihin sonnustautunut kosketintaiteilija oli Ilosaarirockin verkkotoimituksen päätoimittaja.

YleX-lavan alkuillan sisällöntuotantoon osallistui myös ainaluotettava 22-Pistepirkko, jonka settiin sekoittui paitsi tunnistamattomia uutuuksia myös perin tuttua materiaalia a la This Time, Frankenstein, Rat King ja encorena kuultu Space Riding. Juuri kun haisulivihkoona takariveissä rääpystänyt ei-musiikkitoimittaja sai muistiinpanonsa kokoon ja havaitsi kokonaisuuden kauniiksi ja lauluosuudet hautautuviksi (tai sitten korvatulpissa oli vikaa), vieressä seisoskellut Myytinmurtajan näköinen asiantuntija totesi soitannon pysyvän hyvin kasassa mutta tunnelman jäävän etäiseksi. Festarilavoilta ei luonnollisesti voi odottaa samaa kuin Tavastian-keikoilta, mutta kyseisen tunnistamattoman tahon kanssa voidaan olla yhtä mieltä siitä, että kokonaisuudesta jäi jotain tavoittamatta.

Pienlavojen ja lähiöravintoloiden kansanperinnettä uskollisesti rakentava Kari Peitsamo maustoi show'nsa kevyellä kettuilulla (miksaajalle) ja aloitti aurinkoaiheisilla lauluilla Here comes the sun ja Aurinko. Niitä peesasivat Vedestä nousee kasvi, Pieni iloinen koira, Mekaaninen susi, Blumb blumb molskis, Jaana S, Ankkuli, illan hirtehisin käännös eli Cocaine muodossa "Ilpo", Pallo, Stop shake honey go, Lennon elää sekä encorena ainalämpöinen Hey Jude. Mitäpä tähän kokonaisuuteen voisi muuta todeta kuin terblee! savuu! valoo! stroboo! kaikkee! Put your hands together for naa naa naa na na naa naa!



Kuinkahan monta tämännäköistä kuvaa minulla on arkistoissani?

Tässä vaiheessa voidaan rekisteröidä festivaaliviikonloppujen konkreettiset hyödyt ihmiselämälle: kitaran soittorepertuaariin päätyivät kuin huomaamatta sekä Cocaine että Hey Jude. Tietysti voidaan kysyä, miksi ne eivät olleet siellä jo ajat sitten, mutta maailma on avara ja ihmisen aivoissa on rajallinen määrä osia.

Festariystäväni hurahti eteläkarjalaista kotiväriä edustaneeseen Stam1naan, josta minun saldokseni jäi lähinnä kolme tärähtänyttä valokuvaa. Kun itse ottaa, saa sellaisen kuin on. Bändin otteista sen sijaan ei löytynyt moitittavaa ja letit pyörivät tahdissa.

Stam1nan jälkeen esiintymisen kunnia lankesi M.A. Nummiselle ja Pedro Hietaselle, jotka huolehtivat klubi-illan ammattimaisimmasta ja hillityimmästä performanssista. Tämän tekstin dokumentaattorille kokemus oli ensimmäinen mutta ei toivottavasti viimeinen laatuaan.



Nummisen, tuon 70-luvun alussa "groteskia undergroundista menoa" harjoittaneen taiteilijan, pitkät välispiikit taustoittivat laulujen syntyhistoriaa ja pitivät kärryillä nekin, jotka ovat sattuneet syntymään ihan liian myöhään. Keikan aikana kuultiin muun muassa rakkauslaulu, jota ei ole esitetty livenä 39 vuoteen - kappaleen nimestä ei ole havaintoa, mutta laulun tytöllä on puujalka ja lasisilmä, jotka tarinan mukaan eivät saa olla esteenä rakkaudelle. Tutumpaa Nummis-materiaalia edustivat Talvisota-rock, Mielitauti-rock sekä Munat jäi vetoketjun väliin.

Yleisöä hemmoteltiin myös "luultavasti maailman ensimmäisellä blues-versiolla" Schubertin liedistä An die Musik. Medisiinari-lehden seksinumeron äänilevyliitteeseen toteutettu tunnelmapala puolestaan kertoi mm. vangin seksuaalisista ongelmista, eikä unohtaa sovi Jenkkaa ulkosynnyttimistä (1966), jota ei aikanaan saatu levyttää.

Seuraavasta musiikkiannoksesta vastasi YleX-lavan Hanoi Rocks, jonka esiintyminen ei myönteisistä ennakko-oletuksista huolimatta tehnyt vaikutusta seurueemme kumpaankaan jäseneen. Kuvaavimmat termit voisivat olla pliisu, ostoskeskusmainen ja turha, mutta makuasioista ei sovi loukkaantua. Osatekijöitä kokonaisuudessa voivat olla sekä bändin ikä (liian vanhoja), kuulijoiden ikä (liian nuoria), olosuhteet että illan muu esiintyjäkaarti. Teknisesti Hanoi Rocksin tekemisessä ei ollut moitittavaa ja varsinkin lopun hittiosasto liikautti kuulijakuntaa odotetunlaisesti, mutta se ei vielä tee kokonaisuudesta mieleenpainuvaa.

Kutsuen kaihoten soi balalaikka! Rekkalavan iltakavalkadin päättänyt Tuomari Nurmio ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Mukaan päätyivät mm. Kova luu - siis se iso haava päässä josta paistaa luu, tunnetaan myös sushinsyöjän ammattitautina - Ankara, Tonnin stiflat, synkkien laulujen maailmanaatelia edustava Oi mutsi mutsi, Punainen planeetta, Hyvästi kotimaa, Valo yössä ja positiivisia kananlihakohtauksia aina tuottava Lasten mehuhetki. Encorena kuultiin hiphop-kansalle kohdistettu vastaiskusingle Dumari.



Siispä: aina siinä roiskuu kun räppärit rappaa, mut kun Dumari tulee, Dumari tappaa. Kaikkien Klubin rekkalava-artistien kunniaksi on sanottava, että tyhjillä ansioilla pikkulavalle ei nousta. Sekä Nurmio, Peitsamo, Numminen että Klaus Thunder osasivat hoitaa leiviskänsä kunnialla ja ottaen yleisönsä, soolona mutta ei sooloillen. Ne, jotka tarvitsevat vielä sitä tekojalkaa tai valtavia apuvalleja, esiintyvät toisaalla ja toisenlaisilla äänenvoimakkuuksilla peittääkseen mahdolliset kosmeettiset virheet ja kokemuksen puutteen.

Lopuksi on myönnettävä, että paikallisihmeemme Kotiteollisuus jäi osaltani vaille aktiivista kuuntelua, sillä seurueemme huomio keskittyi majapaikkaan paluuseen ja kartan tutkailuun possumaisen LEDin valossa. 50 metrin yrityksestä huolimatta emme onnistuneet eksymään matkalla kertaakaan.

Klubisika kiittää. Koska tämä oli Ilosaarirockin ainoa virallinen musiikillisen tarkkailun kohteena ollut kokonaisuus, tekstien taso laskee tästä eteenpäin huomattavasti ja sisältää ainoastaan paskaa. Oi kirjallisen vapauden riemua!

Uuden Musiikin Festivaali, Turku 5.8.2007

1. Päivä järvellä
2. Naapurissa puretaan taloa
3. Suuria voimia
4. Katso maisemaa
5. Soitan sitten sinulle
6. Tässä vaiheessa kaikki on jo niin vakavaa
7. Paras aika vuodesta
8. Elokuva
9. En tiennyt että osaan tanssia

Loman viimeisen päivän kunniaksi (en ole surullinen, vain unen tarpeessa) seurasimme pari keikkaa UMF:n päätöspäivästä Turussa, tuossa perinteiden ja vaihtoehtojen suloisen suolaisessa potpurissa.

Iltapäivällä estradille pääsi Regina, alkuillasta vajaan puolen tunnin mittainen Jori Hulkkosen ja kumppaneiden Acid Sumfonia Niin virtaavat kyyneleet kuin viini sumfonioituna kymmenellä Roland TB-303 -syntetisaattorilla ja Hulkkosen itsensä TR-808:lla. Kokonaisuus oli toimiva ja nk. yllättävä, mutta jokin osa teoksen olemuksesta ei auennut kummallekaan kuulijoista ja sai vähemmän soittavan osapuolen jopa kaipaamaan jotain ihan muuta, nimittäin Apparat Organ Quartetia.


Tapahtuma oli sijoitettu katedraalikoulun sisäpihalle, aina mainiota Aulaa vastapäätä. Tilat eivät olleet suuret, mutta riittävät. Järjestävän tahon edustajissa oli mukana useita päteviä harjoittelijoita. Organisointia ja tiedonkulkua on kuitenkin syytä moittia, ei vähiten siksi, että ennakkoon UMF:n sivuilla 8 euron hintaiseksi ilmoitettu lippu maksoikin 15.


Helle ei onneksi ollut vielä saavuttanut Turkua, sillä nykyiselläänkin Regina oli paitsi sisäelimistöä myös vesipulloja liikauttavaa. Yleisön alku-ujous (Miksi te ootte niin hirveen kaukana, tulkaa tänne lähemmäksi) hiipui vähitellen, ja olipa paikalla jopa uskaliaita, jotka poistuivat anniskelualueelta lavan eteen. Myös allekirjoittaneen vasen pikkusormi saattoi tahattomasti nytkähtää rytmin tahdissa. Rakas tohtori, onko edessä väistämätön tulevaisuus bilehileenä tai pogoajana? Entä olenko valeraskaana?

Olosuhteet olivat joka tapauksessa melkein kohdallaan, vaikka varhainen iltapäivä verotti kuuntelijoiden energiaa. Olisikohan paikalla ollut jopa edellisten iltojen alkoholinkäytöstä väsyneitä amatööreja.


Elokuva oli saanut levyversiota rehevämmän kuosin, ja kautta setin Reginan iltapäiväshow pysytteli kirkkaan huolettomissa mutta ammatillisesti viimeistellyissä sfääreissä. Encorea ei tapahtuman aikataulujen vuoksi nautittu, joskin En tiennyt että osaan tanssia voidaan henkisesti laskea sellaiseksi. Suurin miinus tuli yleisön puolelta: kumpikaan albumeista ei sattunut mukaan nimikirjoitusta varten. Puitteet olisivat olleet erittäin suotuisat.

Ensi kerralla uudestaan, mutta halvemmalla!

Kari Peitsamo, Ämyrock, Hämeenlinna 30.6.2007

1. Let's born to rock
2. (???)
3. Ämy 25 v.
4. Porno with whiskey (Jailhouse rock)
5. Viiala
6. Imagine
7. Kauppaopiston naiset (Summertime blues)
8. Remu gave me a jacket
9. Vi ska spela rock
10. Johnny B. Goode
---
11. Perseitä, perseitä, perseitä
12. Pieni iloinen koira
---
13. Setä Ben ja hänen lentävät syntetisaattorinsa:
Minut lukittiin vahingossa galleriaan



"Terblee lisää" --- "Play it loud!" Dobly oli ilmeisesti kohdallaan. Karin 30. Ämykeikka huivaistiin ilmoille hyvissä ajoin varttia vaille kaksi iltapäivällä. Juhlan kunniaksi festivaalin organisaatio muisti esiintyjää amerikkalaisen viskin muotoisella lahjalla. Tuotetta oltiin innokkaasti lahjoittamassa yleisön edustajalle, ennen kuin tavallistakin tehokkaamman pyörremyrskyn lailla tapahtumassa häärinyt järjestysmiesnainen poisti pullon huvialueelta. Yleisölle jäi sentään Porno with whiskey.

I'm in the middle of climax! Välispiikeissä hehkutettiin muun muassa kaikkien aikojen suomalaista keikkavuotta, jota värittävät kansainväliset rocklegendat ja Kari Peitsamo. Kaikesta tästä huolimatta ehdimme myös ihailla retkihuovan vieressä ja alla touhunneita muurahaisia, mustia ja varsinkin punaisia, kuten tapahtuman poliittiseen sävyyn kuuluu. Lisäksi paheksuttiin Hämeen Sanomien, tuon entisen IKL-sanansaattajan, henkistä olemusta, johon ei lukeudu Ämyrockin esitteleminen viikonlopun tapahtumalistalla (!).



Setissä lienee seikkaillut myös Singapore Joe, mutta seurueesta ei saatu tähän vahvistusta. Ämyretken pakolliset matkabanaanit olivat unohtuneet kuulijoilta, eikä Karin Cochran-Berry-Richard -linjalla toteutetun unelmien klassikon "ostin sulle jättiläisalttoviulun" pääesiintyjä ollut sekään mukana ennakkokaavailussa.

Reaalisia viuluja toki oli kuultu jo päivän ensimmäisen esiintyjän, demokilpailun voittaja Circusfolkin osuudessa. Folkia ja jättiläisfontteihin rinnastettavan selkokielisiä progevaikutteita risteyttävä kokoonpano teki posiitivisen vaikutelman jo alle kahdessakymmenessä minuutissa. Yhtye tuntui paitsi viihtyvän myös kunnioittavan sekä soiton ja laulun jaloa taitoa että yleisöä, ja yhdistettynä nämä kolme tekijää lupaavat paljon. Circusfolk kannattaa varata vaikkapa karonkan taustabändiksi, eikä tätä toteamusta pelottavasta ilmiasustaan huolimatta ole millään muotoa tarkoitettu loukkaukseksi.

Paikalliselinvoimaista Raappanaa tyydyimme kuuntelemaan sivukorvalla varhaissikaosaston puolelta (tuolloin lähes tyhjä anniskelualue). Huumoripopiksikin kutsuttu Aksu taas ei tehnyt sanottavaa vaikutusta prinssi- ja prinsessaosastoineen, vaikka "Kymmenen euron seteli" hymyilyttikin - kun on rahaa, voi ostaa kaikkea kivaa. Yleensä on kuitenkin syytä huolestua, jos väliosuudet viihdyttävät enemmän kuin musiikki.


Virolaiset vieraat eli Kosmikud:in menetimme lähes kokonaan keskittymällä maailmanparannukseen ja seurusteluun nyt jo huomattavasti vilkkaammalla anniskelualueella, mutta juomien ja päivällisen jälkeen saavuimme parahiksi seuraamaan Underworld Sleeping Societyn jälkimaininkeja. Osittain on pakko yhtyä takana seisseiden nuorempien tahojen kommenttiin: "Hirveetä paskaa." Yhtyeen esiintymistä ei suinkaan voi moittia, mutta erottuvuus on samalla tasolla kuin punaisten muurahaisten performanssi Che Guevara -lakanalla. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Yleisesti Ämy vaikutti tänä vuonna hiljaisemmalta kuin edellisinä vuosina. Nk. nauhantakainen juoppo-osasto tosin laajeni laajenemistaan, mikä herättää kevyttä huolestumista ajatellen alueen palvelutasoa ja yhdistyksen taloutta. Se pakollinen T-paita sentään vaihtoi omistajaa.

Ravitsemuksellisesti parannettavaa jäi paljon verrattuna edellisiin kokemuksiin. Kalliinpuoleinen herkkulautanen ei nimestään huolimatta häikäissyt olemuksellaan: viisi lihaa muistuttavaa kebabsiivua, vetisiä pakastevihanneksia ja kuivumisen porteille ehtinyttä kurkumakoristeltua riisiä tomaattipyreen kera.

Hälläpyörän iltaesiintyjä TV-resistori oli tällä kertaa niin lähellä mutta niin kaukana. Kahden vuoden takaiset tungoskokemukset yhdistettynä Turun Päiväkodin muistoihin pitivät meidät poissa jatkoklubilta, vaikka päätös olikin osittain yksipuolinen.

Itse Ämyrockin kaksi viimeistä esiintyjää, Sur-Rur ja The Orkestra vaihdettiin yhdistettyyn Linnanpuistoon ja laatuoluen (pakollinen savuolut, 6,20 e) nauttimiseen aina niin runollisessa Birgerissä. Päivällä olimme jo lounastaneet maittavassa pizzeriassa nimeltä Tekes, mikä on tutkimuksellisesti hyvin huolestuttavaa.

Hämeenlinna, you can make it so nice!

Regina & Kemopetrol, Doris 30.4.2007

Hyvin pitkästä aikaa vuorossa on reaaliaikainen aistihavainto LTKY:n organisoimasta aaton hip happeningista, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998.

Wappusuunnitelmamme menivät kerrasta täysin uusiksi havaittuani, että kaupungissa vierailee näkemisen ja kuulemisen arvoisia yhtyeitä hintaan 9 e. Näin siis paikkakunnalla, jossa yleensä keikkailevat vain Yö, Popeda, iskelmähumppa, paikalliset letinpyörittäjät sekä imatralainen puutarhakalustekuvasto.

Wanhan tavan mukaan ilta vietettiin varsin täysjärkisissä merkeissä (11, wapunpäivänä 15). Samaa ei voi sanoa illan pääesiintyjän aikana vallinneesta teekkaritunnelmasta, minkä vuoksi havaitsimme Laurasta lähinnä tiaran. Kostoksi havainnoitsija poltti ensimmäistä kertaa vuosiin kokonaisen sikarin tuhoten näin lähiympäristönsä viimeisetkin aivosolut (omat menivät jo). Vasta hieman myöhemmin allekirjoittaneelle valkeni, että ravintolat ovat muuttumassa savuttomiksi, minkä johdosta pian on jälleen haikean nostalgisoinnin aika.

Kemopetrolin jälkihavainnointi jääköön seuraavaan tapaamiseen, mutta tässäkään kerrassa ei millään muotoa ollut moittimista.

Alkuun palataksemme, Reginan lämmityssetti oli paitsi odotetun valmis myös tervehenkinen, ja se nautittiin ihailtavan rauhallisuuden vallitessa. Aulabaarin iloisista hinnoista oli ehditty hädin tuskin nauttia ensimmäinen trio, kun "Suuria voimia" jo loihdittiin ilmoille illan keskipisteen sulassa ytimessä.

1. Suuria voimia
2. Naapurissa puretaan taloa
3. Katson maisemaa
4. Päivä järvellä
5. ...nyt soitetaan hitaampi ja sitten saa taas tanssia... [keltainen koira]
6. Nyt on jo myöhäistä
7. [Olemme niin pieniä]
8. Paras aika vuodesta
9. En tiennyt että osaan tanssia
---
10. Soitan sitten sinulle

Ikään kuin ei illan tarjonnan munasarjoja liikauttava vaikutelma olisi riittänyt, seuraavana päivänä odotti järkytys: encorenakin kuullussa "Soitan sitten sinulle" -lohkaisussa ei kuulijan viikkokausien mittaisesta uskomuksesta huolimatta lausuta jumalallisesti "Ajattelinhan Kalia" vaan sen sijaan "Ajattelin hankalia".

Jälkihuomautuksena todettakoon myös seuraavaa: Päivä järvellä on todellakin Päivä järvellä, eikä Aina järvellä. Mistäköhän blogi on saanut nimensä?

ÄM testaa - Regina: "Oi miten suuria voimia"

Äänimaailman testiryhmä on ensimmäistä kertaa tekemisissä Reginan levyn kanssa. Tietämys yhtyeestä rajoittui stereotypioihin, kriitikoiden arvosteluihin ja mainittuihin etäisiin yhteyksiin mm. TV-Resistorin kanssa.

Poikkeuksena säännöstä toimi tämän kakkosalbumin toinen raita "En tiennyt että osaan tanssia", joka on jotain kautta ennestään tuttu - ilmeisesti radiosoitosta, vaikka emme kuuntele radiota.

Korviinpistävää Oi miten suuria voimia -lätyssä on sen degressiivinen kehityskulku selkeästä hittiaineksesta kohti puuroutuvaa täytemateriaalia. Kokemuksen täydellistämiseksi ÄM-testiryhmä suosittaakin erityisesti neljää ensimmäistä lohkaisua.

Kiitämme: Soveltuu kaikille, parantaa myös kyyniset. Hyvä muotoilu ja viimeistely, helposti omaksuttava, harmiton. Runsaat tilat.
Moitimme: Costi -assosiaatiot, kuluneet vuosikymmenet, kesken jääneet oivallukset.

*** ½

Viapori Winter Blues, Helsinki 3.3.2007

1. Aavaa preeriaa
2. Hyvästi kotimaa
3. Bum! Bum! Bum!
4. Käärmeen laulu
5. Lihava rakkaus
6. Ankara
7. Ikuisesti minun
8. Lasten mehuhetki
9. Kova luu
10. Dumari
---
11. Tonnin stiflat
---
[Johnny Cashia, kappale jäi tunnistamatta]
Bad moon rising
House of the rising sun
[Jotain]

Muut esiintyjät:
Esa Kuloniemi & T-Bones (& Judge Bean)
Pekka Helin Hipsters

Monen mutkan takana Suomenlinnan Tenalji von Fersen -salissa vietetyn illan aloittivat toiveiden mukaisesti Tuomari Nurmio ja Tohtori Hillilä. Vaikka salin kalustus muistutti teknillisen yliopiston luentosalia tai jättimäistä neuvotteluhuonetta, miljöötä ei voi moittia, ja tarjoilupöydästökin ansaitsee ryntäyksestä huolimatta hyvän maininnan.

Oheisessa kappalelistassa lienee asiavirheitä, mutta selväksi kävi, että tämä oli näkemisen ja kuulemisen arvoinen koostumus. Pääartistin suoritus oli ammattimaisen puhdas, nuorekas mutta elämää nähnyt. Mutkia ei oiottu vaan tehtiin eheä ja soitantoinen setti. Siitä todennäköisesti pitivät kaikki, paitsi se lähistöllä istunut teinityttö, jonka sukulaiset olivat raahanneet mukaan seurueen koristeeksi.

Oman ryhmittymämme kaukaisen ja poissaolevan jäsenen muistoltakaan emme välttyneet, sillä parin pöydänmitan päässä istui viralliseen asukokonaisuuteen pukeutunut pulleahko keski-ikää lähestyvä mies, joka ensimmäisen viinipullollisen jälkeen rohkeni hymyillä, toisen pullollisen jälkeen heitti ilmoille iloisia tuuletuksia ja kolmannen pullon jälkeen päätyi lavan edustalle heilumaan bluesin tahtiin asiantuntevan näköisenä.

Valitettavasti Aija Puurtinen oli sairastunut ja kauan odotettu Honey B & T-Bones typistyi Esa Kuloniemen T-luiksi. Toisaalta vältyimme kokonaan tuoppien tipauttelulta. Ohjelmanmuutos ja esiintymisjärjestys oli aistittavissa myös yleisöstä, joka oli parin tunnin kuluttua huvennut puoleen alkuperäisestä. Itsekin harkitsimme lähtöä jo puolenyön lautalla, mutta pienen miettimisen jälkeen valitsimme tuntia myöhemmän vaihtoehdon.

Ensi kerralla samaan tai johonkin toiseen paikkaan, ja omat Ämpärinaiset mukaan!

Korjaamo 20.1.2007

Lisätäänpä tämäkin maininta vain hieman myöhässä.

Matkustimme taannoin idästä aina etelään asti kuulemaan muun muassa Ristoa ja M.A. Nummista Korjaamolla. Lähtö välietapista määränpäähän tapahtui kohtuullisen myöhään ja istuskeltuamme ensin noin kaksi tuntia Mikonkadun Meze Pointissa 9 ruudun pienoismezejen ja viinin äärellä jatkoimme taaperrusta kohti Töölöä.

Koska mukana oli vain maalaisia, kävelymatka paljastui huomattavasti pidemmäksi kuin etukäteen oli annettu ymmärtää ja seurueen heikoimman lenkin jalat menivät pellekengissä melkoisen tohjoksi.

Perillä Korjaamolla ehdimme seistä valtaisalta näyttäneen jonon jatkona noin viisi minuuttia, kunnes pienehkö naisihminen tuli kertomaan, että paikka on loppuunmyyty. Seurueen keskimmäisen jäsenen mielestä kyseinen täti näytti jotenkin tutulta, mutta onneksi mitään randomoituja sinunkauppoja ja epätoivoisia keikallepääsy-yrityksiä ei harjoitettu.

Siirryimme sen sijaan lähistöllä osuvasti sijainneeseen Janoiseen Loheen ihailemaan lumihiutaleiden leijailua ja joulukorttimaisemaa. Saimme huolestuttavat istumapaikat pelottavan läheltä baaritiskille johtavaa reittiä ja hyvin humalaisen seurueen vierestä. Pöydässä oli urheiluliite, jossa esiteltiin muun muassa nuori venäläinen tennistyttö, jonka nimi on unohtunut. Sijainnista huolimatta mitään vahinkoja ei aiheutunut, ellei lasketa sitä, että ylimmäinen matkaoppaamme läikytti loput kaljastaan urheilulehden päälle ja sivut liimautuivat kiinni.

Sen jälkeen jatkoimme matkaa rautatieasemalle, joten sen pituinen se keikka.

Ensi lauantaina paremmalla onnella, tiedolla ja ennakkolipuilla Suomenlinnaan ja Viapori Winter Blues, jossa mukana Honey B & T-Bones, Tuomari Nurmio ja Tohtori Hillilä.

Dave, Raittinen 24.11.2006

1. Sitähän se kaikki on
2. Luulin
3. Tätä iloista siltaa et kävele yksin
4. Tupaakka, viina ja villit naiset
5. Oikein
6. Joo, joo, mä rakastan sua
7. Sataa & 22
8. Jazzikansa tulee
9. Ja sinun äänesi

--- Tässä vaiheessa alkoi lainabiisien sarja, josta tunnistettiin vain Robert Johnsonin Dust my broom, sekä Elviksen That's alright mama. Tuntemattomiksi jäivät 'rolling stone' x3 ja 'all night long'. ---

14. Puhelinlasku on mun
15. Annan kitaran laulaa vaan
16. Pieni ja hento ote
17. Nuoret ja vanhat (M. A. Numminen)
18. Farewell Angelina (Bob Dylan)

"Siit on pitkään, kun viimeeks näin / oikeen ihmisen, jota vois kunnioittaa." Kotimaisen musiikin saralla tähän kategoriaan lukeutuvat paitsi Dave Lindholm, myös samana päivänä edesmennyt Juice Leskinen. Poismenouutinen ei tuossa vaiheessa ollut vielä tavoittanut valtaviestimiä ja uskollisen yleisömassan uuvahtaneita aisteja, mikä oli nostalgisoinnin ehkäisemisen kannalta hyvä asia.

Daven samaan aikaan sekä turvallisen tuttu että hämäännyttävä setti alkoi puoli kahdentoista maissa. Lähibaarin äänimaailma muodostui eläväiseksi, koska keikan alkuvaiheessa muuan kaljupäinen herrashenkilö käänteli kaiutinta osoittamaan vapaamuotoisiin suuntiin.

Nautimme keikan suoraan aitiopaikoilta puolittain takarivissä, mutta tukevasti pöydän ääressä. Vaikka ilta alkoi hiljaisissa tunnelmissa, ennen puoltayötä ilmaissessio oli houkutellut paikalle lukuisan määrän keskikäytävän täyttäneitä kuulijoita. Suureksi ihmetykseksemme viereisen pöydän äänekästä alkoholistia ei poistettu ravintolasta, vaan hänelle jopa anniskeltiin onnellisesti. Samaa ei voida sanoa kaikista pulskista pojista.

Illan henki oli pitkälti samanlainen kuin muinaisella Lauritsalan Willikissan keikalla. Sellaista se vertaaminen on, kun kaikki on sanottu.

Kotiutuminen suoritettiin onnellisesti jo ennen yhtä yöllä, kiitos lyhyiden etäisyyksien ja kivenheiton matkan.

22-Pistepirkko's 25th Anniversary Party, Tavastia 3.11.2006

- P-K & Janko
- You&Me
- The Others aka 22PP
- 22-Pistepirkko

Vanhuus ei tule yksin. Lähestyvän kolmekymppisyyden - ja totta puhuen myös työtilanteen - tähden jouduin valikoimaan Pistepirkkojen (3.11.) ja Esa Kuloniemen (4.11.) juhlasessioiden välillä, koska energiamme riittivät vain yhteen tapahtumaan.

Ensin mainitussa nautittiin PP-väen antimista sekä pääpoppoon että sivuprojektien kera Tavastian klassisessa miljöössä, kun taas lauantai-iltana tarjolla olisi ollut Honey B & T-Bones, Tuomari Nurmio ja hra Hillilä vaivaiseen kahdeksan euron hintaan. Tavastiaan kohdistunutta valintaa ei voi suinkaan moittia, mutta ikuiseksi arvoitukseksi jää, miltä Kuloniemen juhlailta olisi kuulostanut ja millaisen lisävärin edellisen yön viiden tunnin yöunet olisivat tuoneet kyseiseen aistielämykseen.

Tavastian perinteisesti savuisa sessio käynnistyi naisten vessasta, jonka seinäkirjoituksessa oli siteerattu Riston "Levy-yhtiön jätkät" -raitaa, mutta valitettavasti väärinkuulluin sanoin. Toisaalta karjalais-porilaisen suomipoppi-, sukkahousu- ja lettihevin täyttämän kaupungin keikkaevakoilla ei pitäisi olla minkäänlaista oikeutta valittaa näin pienistä tyylivirheistä, joten vaikenemme täältä tähän.

Tulimme paikalle sen verran myöhään, että P-K:n ja gambialaisen Jankon osuus oli jo ohitse. Klo 22.30 paikkeilla alkanut Asko K:n ja Marjatta Ojan tunnelmointi muistutti henkisesti Vri-Ilin Flow-settiä, mutta särki korvia selkeästi enemmän kuin kuvataiteen tuottaminen seinälevylle. Kansantajuisesti voitaisiin myös puhua härkävainaan nuotista.

Ehdottoman tunnelmallisen mutta taustoiltaan kauniin puolituntisen jälkeen allekirjoittanut taukoutui aulan puolelle ja palasi vasta puoli tuntia myöhemmin The Othersin tuttujen sävelten siivittämänä. Kaikki sitä ennen esitetty meni siis onnellisesti tai onnettomasti ohi. Lennokkuus oli illan sana eikä pakollisilla balladeilla juuri ollut annettavaa kriittisimmälle kuulijakunnalle. Toisaalta osassa yleisöä vaikuttivat ikääntymisen ja alkoholinkäytön tuomat sivuvaikutukset siirappeineen.

Pistepirkko-osuuden parasta antia oli paitsi poikkileikkaus historiaan, myös rehellisyys ja kiireettömyys. Valitettavasti sama ilmaisu ei päde kaikkeen yleisöön, sillä keskeytimme kuuntelun heti sipulikeiton päätyttyä klo 02 ja säntäsimme hallitun rauhallisesti kohti viimeistä K-juoppojunaa. Paluumatka noudatti illan Tavastia -henkeä: harvoin saa todistaa yhtä rauhallista (ja negatiivisessa mielessä myös innotonta) suuren massan iltasettiä. Kenties vika on ennakko-oletuksissa. Ehkä Pistepirkko ei sittenkään ole 25 vuoden historiansa aikana päätynyt massatuotteeksi, ja harvassa ovat ne ihmiset, jotka haluavat viikonlopun pikkutunneilla matkustaa Keravan lähijunassa ja vieläpä suureen ääneen julistaa tapahtunutta.

Keikkakokonaisuus ei ollut huono eikä loistava, vaan jossain siellä välissä. Toisaalta siitä muodostui odotetun lämmin ja vaivaton. Kunnioitimme, viihdyimme, ehkä jossain määrin myös leipäännyimme. Sitä älköön kuitenkaan moitteeksi luettako, paitsi allekirjoittaneelle.

Illan kääntyessä pikkutunneille opin konkreettisesti, että on parempi olla väsynyt ja kiireinen kolmenkympin epänormihenkilö kuin juuri 18 vuotta täyttänyt Erika tai Heidi naistenvessan kännykkäosastolla. "Mix te ootte siellä, ei me päästä sinne viikonloppuna. Onx siellä ihkuu?"

Onneksi todellisuus ei ole aivan näin pimeän peittämää. Väsymykseen auttaa kahvi, niiden kuuluisien balladien välttäminen ja Snowy Dave, ja kaapin päältä on lyhyt hyppy maan pinnalle.